keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Erilaista joulua laittamassa.

Tänä vuonna kävikin niin, etten saanut töistä vapaata joulun pyhien ympärille ja aattonakin on vielä työvuoro. Tarkoittaa siis sitä että ensimmäistä kertaa 24-vuotisen elämäni aikana en pääse viettämään joulua perheeni kanssa. Tämä uutinen oli aika musertava, kun sen kuulin. Onneksi appivanhemmat asuvat vain reilun 200km päässä, joten mennään sitten sinne työvuoroni jälkeen joulun pyhät viettämään. Minun vauhdikas mielikuvitushan taas kehitteli skenaarioita, joissa istun joulun yksin pimeässä asunnossa syöden nuudeleita ja katsoen netflixistä elokuvia märisten kurjaa kohtaloani. Onhan se rankkaa, kun vastoin omaa tahtoa joutuu luopumaan perinteistä perheen kanssa, mutta alan suhtautua asiaan jo ihan hyvin. Kotiin yritän päästä sitten vuodenvaihteen jälkeen.

Näistä käänteistä johtuen minun jouluvalmistelut meni ihan päälaelleen. Tuli kamala kiire etsiä joululahjoja, koska menen viikonlopuksi Lahteen siskoni luo ja vietetään siellä perheen naisten kesken äitin syntymäpäiviä. Tuolloin on siis myös mahdollisuus tunkea kaikki kotiin menevät joululahjat äitille auton perään. Joulukuulle ei ole myöskään noita vapaapäiviä kauheasti siunaantunut, joten eilinen vapaapäivä piti käyttää tehokkaasti hyödyksi. Alkupäivä pyörittiin Mikkosen kanssa kaupungilla lahjojen perässä. Onneksi olin jo useamman päivän ajan kirjoittanut post it -lapulle muistilistaa siitä, mitä pitää ostaa, joten sellainen päämäärätön haahuilu jäi tekemättä, kun tiesi tasan tarkkaan, mitä on hakemassa.


Eilen oli aivan uskomattoman kaunis pakkasaamu. Valitettavasti mulla ei ole siitä jaettavana kuin tämmönen instagram-versio.

Iltapäivä kuluikin mulla sitten kämpillä lahjoja paketoiden Mimsin suositteleman joululevyn tahtiin. Oli kyllä tosi ihana levy. Kyseessä oli siis The Hotel Café Presents Winter Songs -levy, suosittelen! Mulla oli vielä kerrankin mielessä pakettien yhtenäinen visuaalinen ilme, joka oli helposti toteutettavissa. Olen todella tyytyväinen pakettien ulkonäköön. Ihan uskomatonta, miten paljon olen paketoinnin sarallla kehittynyt viime vuosina :D Jotenkin on vielä tuoreessa muistissa ne ajat, kun ei osannut leikata sopivaa määrää lahjapaperia ja siisteimmät paketit sai aikaan, kun rullasi ne reunat silleen, että koko hökötys näytti suurelta karkkipaperilta.

Illalla piti vielä aloittaa jo hieman joulusiivousta, koska mulla ei tällä hetkellä ole aavistustakaan että ehdinkö sitä tänä vuonna ollenkaan varsinaisesti toteuttamaan. Siispä kahdeksan aikaan illalla jynssäsin saunan lauteita ja puhdistin lattiakaivoa. Loppuilta sujui sitten enemmän rentoutumisen merkeissä. Sohvan nurkassa Gilmoren vitoskautta katsoen, vaikkakin samalla työskentelin kovaa vauhtia käsitöiden parissa. Olisi nimittäin kiva saada aikaiseksi tälle joululle edes yksi pehmeä paketti.

Muutoin joulun laittaminen on sujunut aika pienellä mittakaavalla. Ekana adventtina laitettiin parvekkeelle nuo jouluvalot ja itsenäisyyspäivänä paistoin muutaman pellillisen joulutorttuja. Vielä ajattelin ostaa hyasintin tuoksua tuomaan ja se olkoon siinä. Ensi viikolla alkaa työputki, kun heti Lahdesta palattuani kuluukin kaikki päivät töissä jouluun asti. Kiirettä pittää, eikä pitäs moittia ku saa tehä töitä. Mutta silti hei vähän. Ku sentäs joulu ja semmosta.

Toivotan ihanaa, stressitöntä ja tunnelmallista joulunodotusta kaikille!