tyyntä myrskyn silmässä

Tuntuu aina aamuisin ja päivän päätteeksi, että ei mulla ole mitään hätää. Maistelen kupista aamukahviani ja kastelen huonekasvit. Tiedostan vain pienessä ahdistuksessa, että ympärillä maailma hyörii ja minun pitäisi hyöriä mukana. Monet murheet unehtuu hetkeksi kun keittää tavallisen kahvin seassa suklaakahvia ja ripottelee vielä purujen päälle kanelia ennen keittämistä.
Eilen menin kouluun puol 9 ja lähdin talsimaan kotiin klo 20. Koulupäivän päätteeksi kävin viereisestä marketista evästä ja niin jatkui päivä stemmatreeneillä ja kuoro+bänditreeneillä. Tallulahia treenatessamme yksi tyttö juoksi itkien ulos musiikkiluokasta. Päättelisin tuosta, että joko raiskasin sen ja pahasti tai sitten se tais mennä ihan hyvin.
Illalla kotiinpäin talsiessani yllätyin valoisuudesta ja lämmöstä, mikä ulkona vielä vallitsi. Heitin lapaset kassiin ja talsin nautinnollisen leppoisaa tahtia. Kävin viemässä Pöystille hänen JP Silver cardinsa ja rupattelutuokion jälkeen kävin vielä pitkällä kävelyllä musiikin vallatessa mieltä. Jos saisin pyörän muksittua kuntoon, niin sitten voisi mennä pitkille pyörälenkeille, oi olisipa parasta!
Joo, meikän pyörän takarenkaan  rapakaari on ihan mutkalla, koska pyörätelineen päälle kolattiin traktorilla talven aikana lumet, enkä mie kerenny pelastaa sitä kellarin häkkivarastoon, koska rempan takia se oli pitkälle talveen käyttökiellossa. Mieli vähän jupisee tästä, mutta en usko että mitään hyödyttäisi jos lähtisin soittelemaan jonnekin tulikivenkatkuisia puheluita.

aika jatkaa päivää, tack och adjöö!