Sen verran kuitenkin kerron, että kävi hassu juttu. Nimittäin kun oli morsiuskimpun heiton aika, menin tietenkin kuuliaisesti muiden neitosten joukkoon. Valitsin paikkani takarivistä ihan reunasta ajatellen: "tähän kohtaan se ei ainakaan osu" ja kuinkas sitten kävikään: kimppu lensi komeassa kaaressa edessäni poukkoilevien neitosten yli ja suoraan minua päin. Ei auttanut kuin kohottaa kätensä ja siihen se iskeytyi! Nauratti hieman. Mutta ihana kimppu olikin ja sopi yllättävästi asuuni kuin siihen suunniteltu! Ei mitään paineita tästä, mutta pitää kait vissiin ruveta sen kollinretaleen metsästykseen, jos seuraavaksi on minun vuoro. Tai sitten kilpasisaret joutuvat odottelemaan piiiiiiitkäään. Ja koska nyt on helluntai ja olen heilatta - todettakoon että jonoa sitten piisaa juhannuksena. Niijoo, olen töissä sillon, elikä grillillä taitaa olla ainakin rysä.
Yöllä kämpille kotiuduttani totesin, etten omista minkäänlaista maljakkoa, siispä kimppu sai kunniapaikakseen parhaimman astian, minkä soveltuvaksi kaapista löysin: tyhjän punajuuripurkin!
![]() |
| näemmä hieman kellertävä kuva, kyllä ihan valkoisia ovat nuo ruusut! |
Ihana irtiotto töistä oli tämä viikonloppu! Nyt pitäisi virittää aivot takaisin arkitaajuudelle, pyykätä, tehdä koulutehtäviä ja nousta huomenna virkeänä töihin! Oh joy...
Ensi viikolla kummityttöni tulee käymään äitinsä ja siskonsa kanssa. Suunnitelmissa olisi näyttää kummitädin työpaikka: Visulahden Dinogrilli ja. Niin, sitä pitikin kysymäni: mitä Mikkelissä voi tehdä 6-8 -vuotiaiden Duracell-pupujen kanssa?
Hellikää hellujanne, maan mainiota helluntaita!
