sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Asioilla on tapana järjestyä

Kämppä saatu. Sopimukset allekirjoitettu ja takuuvuokra maksettu. Oma kämppä irtisanottu ja uusi asukaskin tiedossa.

Viime keskiviikko oli opparin osalta tosi paska kirjoittamispäivä (niinkuin koko alkuviikkokin oli). Flunssakin ketutti oikein olan takaa. Kittuutin koululla siihen asti, että sain pidettyä yhden jälkeen ihan pikasen paltsun ja karautin sitte kotia, heitin sattumanvaraisesti tavaroita matkalaukkuun ja kirmasin kahdelta häipyvään junaan. Joensuu oli kauniin syksyinen. En siis vain ymmärrä, miksi ihmiset parjaavat syksyä. Satoi tai paistoi, parasta ikinä.

Torstaina Mikkonen oli koulussa, mie hengasin sen verkkareissa ja sain vihdoinkin opparin teoriaosion kirjoittamisen jollain lailla rullaamaan. Edellisenä iltana koetin lääkitä itseäni parilla jekkuteellä, mutta ei ne kyllä paljoa helpottanu.
Varpaissa kesän punastelun jämälakat.

välillä kirjoittaminen tylsistytti, Mikolle kutomani huivi löytyi ja sitä piti väännellä.
Illalla oli kämpän esittely. Saunallinen kaksio keskustasta. Viides (ylin) kerros, lasitettu parveke. Parkettilattiat ja astianpesukone. No voihan mitä, mehän ihastuttiin siihen ihan täysin. Ja mehän saima sen kämpän! Ihan sikamaisen mahtava juttu, hihkun ehkä vähän vieläki innosta.

Heti seuraavana päivänä hoisima kaikki hommat. Maksoima takuuvuokran, kirjotimma sopparin, irtisanoima nykyset kämppämme. Illala mulla jopa turhautti oma paikallaanolo niin paljon että:

häävyin jo ottaa ja pakata pari laatikkoa.

Tässähän on joo täydellisen ressihelvetin ainekset käsissä, rinnuksilla ja hartioilla. Oppari +10 op:n arvosta kurssisuorituksia pitäs vielä tuon muuton lisäks saaha kuukauden aikana tehtyä. Ja jotten turhaan yrittäs päästää itteäni liian vähälä, ni mehän olema sen Berliinin matkan varanu lokakuun lopule, joten miinustetaan työskentelyajasta yksi viikko. Toivottavasti osaan olla siellä sen suurempia ressaamatta tai muuten Mikkosen hermoja voidaan koetella ihan olan takaa. Eilenkin herätin sen sadatteluun kun berocca-litkun jämät lasin pohjalta kaatuivat läppärilleni. Kun päälimmäinen paniikki oli ohi ja kone näytti olevan kunnossa, rämähin tietenki märsäämään. Koska vastoinkäymiset eivät ole hyväksyttyjä tässä vaiheessa. Olen tikittävä aikapommi, I know.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

nämä hujauksessa kuluvat viikonloput

Mitämitä, vastahan oli perjantai ja nyt onkin jo sunnuntai-ilta.
Perjantaina siivosin kämpän ja pyykkäsin pari koneellista pyykkiä ja lakanoita. Leipasin myös mudcakea, kun sitä oli himottanu torstai-illasta asti. Oli älyhyvä ja helppo ohje, siitä kiittäen laitan jakoon Maku.fi -sivustolta mutakakun ohjeen.

Kuva ja ohje löytyy siis tästä
Tuon reseptin yllyttämänä vinkkinä kokeilin myös kakun oheen turkkilaista jogurttia - ja ihastuin! Mums mums, kyllä muuten maistui. Siis kun yleensähän kaksi lusikallista tuollaista kakkua on mulle tarpeeksi, mutta esim. tänä aamuna sitä sitten meni kahvin ja turkkijogurtin kanssa niin runsas siivu, että pahaa teki sen jälkeen :D Olis tietenki pitäny näpätä siitä omasta tekeleestä kuva, vaan jotenki kummasti en ehtiny. Nyt luovutin viimeisen kolmasosan Koistisen mukaan alakertaan baarille kavereille vietäväksi. Ihan vaan, ettei se koko loppuosa asettuis meikän äässiin asustelemaan. Voi luoja, siis vieläki muistan kuinka meiän liikunnanopettaja sano joskus peruskoulun liikuntatunneilla tytöille, että ei se suklaa vielä näy, mitä me syyään, mutta kaikki se rasva asettuu tonne pakara-akselille ja tietyssä iässä ne rasvapallurat sitten räjähtää ja perse leviää. Huhuh, sitten kun tässä nyt on muutenkin joutunut vähän heräämään omasta terveydestään huolehtimiseen..

Lauantaina kateltiin Mikkosen kanssa Junior Masterchefin jaksoja netistä ja illalla Burtonin ohjaama Dark Shadows (muistin taas, että Burtonin leffatki pelottaa minua. esim. Corpse Brideki) ja tänään katottiin ennen pojan lähtöä Harry Potter leffoista tokavika, Kuoleman varjelukset osa 1, ku se oli jääny mulla niistä leffoista kattomatta. Ihan hauska oli nyt katsoa se, kun niiden kirjojen lukemisesta on niin pitkä aika, ni ei osannu yhtään ennakoida mitä seukiks tapahtuu vaan enemmänki tuli ahaa-elämyksiä, että ainii niihän se oliki.

Kävästiin viikonlopun aikana myös kirppareilla (mitään ei tarttunut mukaan) ja tänään tsekkailtiin mammuttimarkkinoiden tarjoukset ja sieltä sitten tarttuikin Mikolle matkaan uus töllötin. Ressukka on ollu vuoden kämpillään ilman töllöä ja tuo (joku philips, 37-tuumane joku smart tv pölöpölö) lähti vielä ihan hyvällä tarjouksella mukaan, niin olihan se aika mielissään :) voipi olla että ens viikolla ei kuulu jäpikästä yhtään mitään ku se vaan kattelee telkkariaan.

Mie hokasin tänään, että mulla on ongelma. Kiitos Pinterstin, pää kuhisee kaikkia ihania DIY-prokkiksia. Ja koska nyt ei ole aikaa, mie ihan ootan että olen saanu opparin palautettua ja muutettua ja silleen, että sitteppä tehen. Joopajoo, arvakkaa vaan olenko sitte ettimässä mitään töitä, ku on lopultaki aikaa ommella ja kutoa ja askarrella. Matskuahan mulla on ko hyrymykke, ettei tarvii ees tienata että sais tarvikkeita. Erilaisia lankoja mm. vaatehuoneen lattialla joku 3-4 kassillista plus ympäri kämppää vähä siellä sun täällä.

oh shit, mitäs se kello jo on! Nyt hopusti suihkuun ja sitte unta palloon. Aamulla ahkerasti työstämään opparin teoriapuoliskoa! huhu.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

antaa sataa

Pahat asiat ensin: oppariressi on tosi paha. Se ei meinaa päästää otettaan hetkeksikään. Niinkö että ei enää osaa ottaa rennosti. Mutta aattelen vain, että vähänkö hyvä olo on sitte ko se on palautettu hyväksytysti.

To do - listallani kivoissa osissa on mm.

- osta chileille isommat ruukut (ne on tuuheat ja kukkivatkin!) --> istuta uusiin ruukkuihin
- syö paljon valkosipulia (koska kipeänä)
- pakkaile kamoja pikkuhiljaa
- kudo kaulaliinaa
- käy lenkillä, koska sait uudet juoksukengät (lenkkarit hajos vaelluksella, äiti sponssas rovaniemellä uuet kengät)


visuaalisia taiteita huhuh.

- piirtele taas sillon tällön, ei se vaarallista ole
- osta Berliinistä kivat syys/talvikengät
- osta myös uusi kamera jos löytyy edullisesti
- ja uusi suoristusrauta
- ja opettele laittamaan tukkaa kivasti

voi naama sentään. Mutta tänään mentiin ruotopullatukalla ja ihanilla koruilla.
- kudo ainaki yhet villasukat
- ja lapaset
- käy Oulussa sitte kö olet palauttanu opparin
- käy myös muitaki kavereita kattomassa, jos millään ehit
- juo pois se kaapissa melkein vuen seisonu punkku
- tehe blogile uus ulkoasu
- leivo

Kivoista jutuista mieltä täyttää eniten ehkä nyt ne jutut, että ekaksiki, ollaan Mikkosen kanssa Berliinissä 20. - 27.10. ja tokaksikki, jos löyetään meile passeli kämppä Joensuusta, ni voin muuttaa marraskuussa sinne. Opparin palautuski on 5.11. joten kaikkea huisin jännää on tiedossa! En mie oikeastaan tiiä, miten hermoraunio olen tuossa kuukauden päästä, mutta sen näkee sitte.

Yritän tässä myös pikkuhiljaa syyä kaappeja tyhjäksi. Hommaa on helpottanu se, että moni kuivaruoka-asia, esim. joku riisi+ohra -sekotus oli yli vuos sitte menettäny parasta ennen -päiväyksensä. Sama tilanne on mannaryyneillä sun muila, mutta inventoidaan niitä sitte ko paketti osuu käteen. Nyt olen vetäny ehkä kolme päivää putkeen tummaa spagettia. Lohipullien kanssa, sen verran myönnyin, että jotaki muutaki on oltava. Nyt himottas tehä oikein valkosipulinen chili con carne-tapainen homma, mutta pitää ehkä oottaa viikonloppuun, ettei oo noloa ku pittää käyä kyselemässä itteä viisaammilta neuvoja opparihommiin.

Nyt vois vaikka tehä jotaki (vaikka pelata). Mörö.

torstai 30. elokuuta 2012

lomapäiviä ja Karhunkierros


Huhhuijakkaa! Kesätyöt on tehty, karhunkierros käyty vaeltamassa ja nyt on kotona ihan kirjaimellisesti vain mähötty ja maattu kaks viikkoa.

Eli mistäs mie lähtisin? Työt loppu Jurassic rockiin. Mie menin sinne töihin mamkin teltalle höpöttelemään mukavia ihmisille, tekemään pikatatskoja, laulamaan singstaria yms. Työvuorot oli jees, silleen suht vapaasti kaks tuntia töitä ja kaks tuntia vappaata. Vapaa-ajat joko hengailin infopisteellä, missä oli pari kaverityttöstä töissä tai sitte jos het oli kans vapaalla ni sitten käytiin esim ihmettelemässä Eläkeläisten keikalla humppamatojen kiemurrellessa ympärillämme.
pilvistä ja lepposta näky sielä olevan.

Jurassikin jälkeen maanantaina met pakkasimma Mikkosen kanssa auton ja otima suunnaksi pohjosen. Talvesta asti oltiin suunniteltu Karhunkierroksen vaeltamista ja se jäi jo toukokuussa tekemättä tiukan aikataulun takia. Siispä nyt ko meilä oli about kolme viikkoa aikaa ennen koulujen alkua, otima ja lähimä. Olima pakanu rinkat, trangiat, teltat, eväät, makuupussit ja vaatteet siihen malliin, että kyllä sielä kestää neljä-viis päivää metässä olla.

tässä vähän ihmeteltiin kesäisen Rukan väentungosta.
Alunperin meän tarkotus oli mennä tuo karhunkierros niin, että lähemä käveleen Rukalta Ristikalliolle. Matkaa tulis about 70km ja sitte Ristikalliolta tultais bussila takasin. No siinä sitte käviki ilmi, että ne bussit menee vain kerran päivässä ja ainoastaan arkipäivisin. Mie hermoilun mestari sitte hetken ressasin siitä että entä jos me ei ehittäiskään perjantaiksi siihen puoleen  päivään mennessä Ristikallion pysäkille? Bussi olis jo menny, seuraava tulis vasta maanantaina ja sieltä taksi Rukalle maksais mansikoita...
Siis me pystytimmäki ma-iltana leirin Rukan lähelle yhen P-paikan kupeeseen. Tiistaina käytiin kaupasta viimiset ostokset, käytiin syömässä ja jätettiin auto Rukan parkkihalliin (siellä oli ilmainen pysäköinti ku sesonki ei ollu vielä alkanu!). Karttoja ei löytyny Rukalta mistään, joten repastiin jostain Ruka-lehden sivuilta alla olevan kuvan näköinen kartanretale, hypättiin bussiin ja mentiin Ristikalliolle kamppeinemme.

Kuva: Ruka.fi

Tuo kartta oli ihan ok ku ei parempaakaan ollut. Osattiin vähän etäisyyksiä laskea ja suunnitella päivän etenemistä. Mikko oli lisäks onneksi ladannu kännykkäänsä karttasovelluksen, 3G-verkko oli alueella kattava niin aina välillä pistettiin kännykkä päälle ja tarkistettiin reittiä. Kuitenkin, hyvin oltaisi selvitty pelkällä tuolla kartalla, mikä meilläkin oli siitä lehdestä revittynä. Paikan päällä reitti oli selkeästi merkattu (siis niitä oransseja palluroitahan tuntui olevan välillä joka toisessa puussa) ja kilometrin välein näkyi masentava kilometrikyltti, josta näki paljonko on taivallettu ja paljonko on vielä edessä. Muutenkin kyllä oli hyvin varusteltu tuo koko reitti. Muutaman kilometrin välein löytyi yleensä laavupaikkoja, joissa oli polttopuita ja tulistelupaikat makkaratikkuineen. Hyysiköitäkin löytyi aina sopivasti 10-20km välein, ni ei minunkaan tarvinu aamula teltasta noustessa lähteä ensimmäisenä pusikkoon kyykkypissalle. Samalla tavalla joidenkin autiotupien yhteydestä löytyi ekopisteitä, joihin sai sitten jättää roskansa, joita ei voinut polttamalla hävittää.

Mulla ei valitettavasti reissusta ole muita kuvia ko nuo pari kännykällä otettua. Pokkari jäi kämpille ja Mikon järkkärillä taas tuli napattua vähempi, ne kuvat ovat vielä Mikkosen koneella.


Varustelusta sen verran, että meilä oli molemmilla ihan kunnon kokoset rinkat (litramäärästä mitään hajua mulla). Ja vaikka reitilä oli runsaasti niitä laavuja ja autiotupia, ni me kannoima telttaa ja yövyimä siinä joka yön. Yo-lahjaksi saamani trangia pääsi ensi kertaa käyttöön tällä reissulla. Olima ostanu siihen vielä settiin sopivan kahvipannun. Ruokana oli millon nuudeleita, millon blå bandin expedition meal. Olipa kerran jotaki pussipastaa ja nötköttiäki. Lisänä oli näkkileipää, meetwurstia, kuivaalihaa. Pikkunaposteltavana oli pähkinöitä, suolakeksejä ja suklaapatukoitakin pari. Mie keitin aamusin itelleni kahvin kaveriksi puuron, siihen sai vielä mauksi suolan ja voisilmän lisäksi poimia suoraan teltan vierestä pulleita mustikoita. Aamupalat oliki mulle ehkä yks ihanimpia juttuja tuola reissula.
Vettä varten oli 1x 1,5l pullo ja 3 x0,5l pullot. Riittivät ihan hyvin aina päiväksi, ko iltasin sitte keitimä juomavettä. Vaikka ei se näyttäny meile keittämätön vesi paskatautia tekevän, testasimma pari kertaa ko loppu kesken. :D Tietenki järki päässä, emmä ottanu mistään seisovaa vettä vaan aina joesta tai vastaavasta, missä se liikkui koko ajan.



Me kuljima n. 20km päivässä. Jokasen päivän päätteeks alko tuntuun jaloissa tuska, että jokanen askel kävi kipeää. Nii että kokemuksen syvällä rintaäänellä: elkää hyvät ihmiset lähtekö kylmiltään sille reissule! Jos on niinkö meikä, että peruskouluvuosien hyvä kunto on rapistunu mukavasti opiskelun aikana eikä ole tullu käytyä pahemmin lenkeillä tai salilla tai missään, kantsii ehkä vähäse totuttaa jalkoja siihen hulluun kävelyyn painavan lastin kanssa. Kenkinä mulla oli mukana vaelluskengät ja lenkkarit, mutta kyllä mie kaks viimistä päivää taisin niissä lenkkareissa talsia, olivat vaan pikkasen helpommat ja kevyemmät ko jalat tuntu leviävän joka suuntaan. Mutta ei tosiaan mitään überhuippuja urheiluvälineitä tuo reissu tarvi. Vaelluskengät on kyllä ihan jees jos on märkää ja välillä vaativampaa maastoa, tukee myös tietenki paremmin jalkaa.

Matka aloitettiin Ristikallion P-paikalta tiistaina 14.8. siinä klo 12.30, Rukalla istahimma terassille palkintolimppareille perjantaina 17.8. n. klo 19.30. Yöpymispaikat olivat Runsulampi, Jussinkämppä ja Puurosuo. Täytyy kyllä se sanoa, että jos ei olis niin p*rkeleen kipeät jalat ollu to-iltana, ni olis kantsinu vielä ne muutama kilometri taivaltaa Porontimajoelle, sillä siellä oli tosi hyvin varusteltu leiripaikka. Se oli myös oikeastaan viiminen paikka, mistä kantsi ottaa vettä. Me viimesenä päivänä pysähyimä sielä syömässä ja täyttämässä juomapullot (ja mie jätin ylimääräsiä ruokia sinne, että sain rinkkaa keveämmäks :D).

Viimiset kilometrit oli raskaimmat, mutta myös antoisimmat. Oli nousua ja laskua toisensa perään. Ensimmäisen vaaran pääle ko kiivettiin ni nähtiin jo kolme seuraavaa, että tästä ko päässään alas ni kohta kiivetäänki jo seuraavalle. Mulla meinas hajota polvet niissä laskeutumisissa, mutta rauhassa ko etenimmä ni kyllä siitä selvittiin. Viimeistään Valtavaaran huipulla olo oli enemmänki euforinen.
Valtavaaran huippu. Taustalla näkyy määrämpäämme Ruka. Kuvassa esiintyy kaikki oleellinen ja tärkeä.

Olihan siellä välillä vielä, ainaki niinä hetkinä ko ylitettiin teitä siinä lähempänä Rukaa, ni tien laiassa soma puinen penkki ja kyltissä paikan osote ja taksin numero. Voi luoja mulla vähän kyllä hotsitti että olisin soittanu, mutta eihän luonne olis antanu sitä mulle anteeksi. Mutta kyllä mie vähän älähin Mikole ko se kerto, että ko olima Siilastuvalla(?) vesiputouksen äärellä pitämässä sadetta niin siinä yksi päiväretkellä ollut vanhempi pariskunta tarjos meille kyytiä Rukalle sillä välin ko mie vaihoin kenkiä tuvan sisällä. Mikko oli tietenki kieltäytyny kohteliaasti että me jatkama matkaa. Mutta ko se päätti kertoa mulle tapahtuneesta juuri sellaisella hetkellä ko mie makasin maassa hengästyneenä ja polveen pisti ja sääsket söi :D kyllä mie hetken aikaa manasin.

Kuinka likanen jalka voi olla tuon reissun jälkeen? Ota rakkolaastari irti ja katso värieroa.

Perjantai-iltana, ko me lopulta laskeuduima Rukan rinnettä alas. Voi luoja sitä tunnetta! Helpottunut, väsynyt, onnellinen, ylpeä. Me tehtiin se! Me selvisimmä hengissä ja vieläpä sovussa! Kiitokset vain Mikole, joka osas ehottaa napostelutaukoa aina ku mulla rupes äänensävy muuttumaan kitinää kohen :D

Niin met kävimä terassilla juomassa limpat, kaupasta jotaki evästä autoon ja lähimä vain suoraan ajamaan Muoniota kohen. Äiti ja iskä ootti, sauna oli lämpimänä ja jääkaapissa oli muumilimppaa, sandelssia ja smirnoffia oottamassa. Että sai ottaa mitä halus. Me kannoima autosta tavarat sisään ja ko kävelimmä siinä ees taas ehkä hieman kankeanlaisesti ni eräs anonyyminä pysyttelevä äitihenkilö totesi: "kävelettä molemmat niinkö jalkapallojoukkue olis teät raiskannu". Voi kyllä.
Noh, niin met tehimä voileipiä, kävimä saunassa ja kaajuima sänkyyn nukkumaan. Ja sitte olemaki suurinpiirtein maannu tämän pari viikkoa. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että oli se tosi hieno kokemus. (vaan sanoin Mikolle, että emmä ihan heti lähe uuestaan.)


Täällä mähötessä ollaan pelattu koneella, syöty hyvin ja kävimä jopa kössiäki pelaamassa. Mikko on isän kans käyny tuossa joela kalassa ja sieltä on tullu lohi ja muutama harri. Olema kuokkinu aamula pottuja takapihalta ja paistettu kalaa niitten kans (ollaan myös käyty kaupan pakastealtaasta ristikkoperunoita ja sipulirenkaita ja mässätty niiden kanssa, ihan noin vastapainoksi).

Ihana elämä.


isin kakku.


mozzarellaleipäsiä.

kössinpeluuta.

minulle niin rakas Kriek.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

ainii se blogi.

Kait sentään kahesti kuussa vois päivittää?
Tässä mietin, että lähdenkö tyttökavereiden miittiin Helsinkiin. On ollut vähän mieli maassa viime päivinä ja se sitten heijastuu tähänkin, ei oikein haluttaisi lähteä. Vaikka nyt kyllä koko ajan mietin että olen ottanut vapaat tätä varten ja tämä todella voisi tehdä hyvää. Jotenkin vain tuntuu että kun nyt on pinnat vähän kireällä niin en haluaisi siellä sitten menettää malttiani.

Mutta hyviä asioita. Käytiin mustikassa viime viikolla. Molemmilla 10l ämpärit lopulta n. puolillaan, mulla ehkä tasan ja Mikkosella vähän yli. Putsauksen ja pussituksen jälkeen punnituksen tulos oli n. 5kg. Selviämme niillä talven varmasti :)
Ja nyt on pakko jakaa salaa näppäämäni mustikkakuva. Koska se on aika hellyyttävä.
ja marjapeukalo keskellä kämmentä, eikun.
Mie voin kertoa, että sääskiä. Niitä hemmetin verenimijöitä tuola metässä riitti. Ja riitti Offiaki, mutta ei pelastanut se. Pirulaiset söivät hupparini läpi. Nii ja sen pään suojaksi kiedotun huivin. Lopulta kaivoin repusta tuulitakin päälle ja hupun päähän. Sittenhän se hiki virtasi niskasta kuin tunturipurot. Ja otsa oli yhä avoin. Siltä se näyttikin jälkeenpäin. Minusta on ehkä 2-vuotiaana otettu kuva ku olin ollu pihalla päikkäreillä ja oli unohettu laittaa vaunuihin sääskihuppu. Alkoi sataa, hoitotäti laittoi sääskihupun. Sade lakkasi ja heräsin, sääskihuppu avattiin ja vaunuista lensi sääskiparvi ulos. Ja mikäs siellä vaunuissa mollotti? No minun valtaisa valkokangasotsani, jonka keskellä oli valtaisa patti, kiitos niiden verenimijöiden.
Niin, siis tarkoitukseni tällä taustatarinalla oli kertoa, että näytin silloin iltapäivällä ihan samalta varmaan kuin siinä valokuvassa. Pattiotta.

Mutta onneksi häiriötekijöistä huolimatta saatiin paljon marjoja kerättyä ja olin ihan tosi tyytyväinen tulokseen sitten pitkäveteisen puhdistusoperaation jälkeen (poimuri on kätevä, mutta ne roskat!!) ku lopulta päästiin pussittamisen makuun.

... Heeei, mie taianki lähteä Helsinkiin. MOI

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Paloja viime viikoilta (kuukausilta?)

Tiiättäkö. Ko sitä painaa töissä 10.30 - 19.30 ni ei oikein jaksa enää iltaisin päivittää mitään. Ainoa sellainen kunnon tyhjän kalenterin vapaapäiväkin kului siinä kun siivosin, imuroin, tiskasin, sulatin pakastimen ja kirjoitin yhden esseen.

Juhannuskin meni töissä. Pe-iltana käytiin grillailemassa ja saunomassa Mikkosen kotona, mutta ei muuta mainittavaa.

Kännykkään on taas tallentunut paljon. Tässä osa julki. En taida jaksaa edes laittaa näitä järjestykseen. Kuvatekstit kertokoon.

Tampere, vinojen horisonttien mestarikuvaaja, täti ja minun pikku raparperit.

Rasvainen tukka ja se eräs ihana CF:n edellisestä tilauksesta kuoriutunut puun palanen!

Ehkä lempparein, ainakin yksi lemppareista. Ollut yläasteelta asti. Silloin tuli lainattua kirjastosta aina vain uudestaan. Tämä yksilö tarttui kolmella eurolla mukaan Oulun Second Hand Storesta syksynä 2008. Nyt luen tätä ehkä seitsemättä kertaa?

Sillo ku ajeltiin Muonioon ni piti käyä Oulun Pannukakkutalossa. Koska omnomnom.

joskus hiljaisina päivinä töissä keittiöön ilmestyy huvittavia lappusia.

Pienet chilit, kasvakaa kasvakaa!

Sillon kotona käytiin kattomassa joutsenten pesää. Se on tuola eessä, trust me.

äippä toi laivalta uuden haisun. Koska ikiajat tässä onkin sillä ensimmäisellä aguileran tuoksulla läträtty.

vau epätarkkuuksien epätarkkuus. Mutta metsämieskalenteri 2012, jonka Mikkonen on kuvannut.

Ja Joensuussa Mikkosen kämpillä killuu ehkä ihanin avainkaappi. Ja vinojen horisonttien kuvaaja allekirjoittaa.

Ja se oli se Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää.

Ja kyseessähän oli siis Viva la Juicy.

sitä vaan vielä, että kotona äiti yritti kirjoittaa minun hammasharjan suojaan tunnistettavuuden vuoksi nimeä. Mitäköhän se ajatteli: JSULI ??

Sellaista. Nyt mie drickailen aamukahvin veks ja sitten pitäisi jotain äpöstellä ja tehä itestään ihmisen näkönen ennenkö luokkakaverin kissojen ruokkimisen kautta töihin.

Elämysrikasta heinäkuuta, toverit. En toivota aurinkoisia, sillä let's face it: ei oo ei tuu. Tulisipa edes yksi hellepäivä silti, voisin mie ehkä mieluusti käyä tämän talviturkin pulahuttamassa vaikka tuonne Saimaaseen.

torstai 24. toukokuuta 2012

Kyselyhärpäkehaaste-asia

Armas kaiffarini Hanna haasto minut tämmöseen kysymyshärpäkkään. Gallup-rinkiläiselle, tällaisten kyselyiden entiselle suurkuluttajalle (oi kultainen irc-galleria -ajanjakso!) tämä tehtävä on ilo ja kunnia.

Eli - tarkoituksena on vastata esitettyihin kysymyksin ja keksiä 11 vähintään yhtä kiperää kysymystä seuraaville haastetuille ja heittää haaste eteenpäin.

1. Mitä rakkaus on?
- Vautsi, lähettiinpä syvällisellä ja kiperällä suoraan. Rakkaus on ruma sana, lumivalkoinen, raskasta, pesti hulluuteen, hellyyttä, ihme mihin minäkin pystyn
ym. sillä vielä lainatakseni Terhi Kokkosta: moni laulu kertoo rakkaudesta. Enhän mie nyt osaa tähän fiksusti vastata - eikä varmasti kukaan yksinkertaisesti pysty - mutta ehkä voin yrittää pohtia siitä palasia sanoiksi. Rakkaus on sitä, kun joinakin hetkinä ei pysty syömään tai nukkumaan kun vain ajattelee sitä toista. Se on sitä, kun toista lukee kuin avointa kirjaa. Se on kumppanuutta ja se tuo meistä aivan uusia puolia esiin. Ennen kaikkea se on tunne, joka voittaa erän toisensa jälkeen ja syrjäyttää "kaiken muun". Ja jotain, mitä pitää hoitaa kukan tavoin. Rakkaus kasvattaa meitä ja epäonnisesta rakkaudestakin löytyy jotain opittavaa.
Sitten vielä lainaan mietteeni lopuksi Anna-Mari Kaskisen runoa, mihin pohjautuvan laulun esitin kaverin kanssa ystäväni häissä: "se ei sammu kun sammuvat hallayöt, se ei kuole kun maassa on routa, se kestää arjen ja pehmeät yöt, se kestää on myrsky tai pouta".

2. Mikä saa sinut nauramaan?
- Pienetkin asiat. Typerät puujalkavitsit. Kutitus, oma hölmö nauruni, kiusalliset hiljaisuudet, tiukka tuijotus, feissarimokat, hauskat kotivideot, animalsbeingdicks.

3. Mistä tulet vihaiseksi?
- Valehtelusta, luottamukseni pettämisestä, siitä ettei minuun luoteta, komentelusta, typeristä ihmisistä, itsekkyydestä, kehujen kalastelusta, omien aatteiden tuputuksesta. Siitä, kun jotkut puhuvat aina muista pahaa selän takana. Loputtomasta toisen keskeyttämisestä, jankuttamisesta, töykeydestä. Siitä, kun ihmiset eivät jaksa olla asiallisia puhelinmyyjille. Eläinten ja lasten kaltoin kohtelusta. Nenänvartta pitkin katsomisesta. Siinä joitakin.

4. Lempieläin?
- Olen koiraihminen. (kissatki on ihania!)

5. Missä haluaisit asua?
- Yhä mieltäni kaivaa suuri kaipuu Ouluun. Se 5 kuukautta, minkä siellä asuin, jätti jälkensä ja otti osan minusta. Kuitenkin, varmasti pärjään ja asun mielelläni muuallakin. Kunhan luonto on lähellä. Ihanne olisi kai kaupungin keskustan lähistöllä. Niin, että pyörämatkan päässä olisi ihmisvilinä, kaupat ja kahvilat. Sitten kuitenkin itse voisi vapaa-aikansa pysytellä syrjemmässä, käydä kävelyttämässä koiraa metsäpoluilla ja pyöräillä niin lujaa kuin jaloista lähtee - ilman, että pitää väistellä vastaantulijoita.

6. Lempimuisto lapsuudesta?
- Yleisesti ottaen, lapsuuteni oli ihan mahtava. Kovin vaikeaa on eritellä jotain lempimuistoa. Mutta sellaset asiat, mitä oikein lämmöllä muistelen, on esimerkiksi se, kun naapurissa oli mummola ja oli iso piha ja takana heinäpelto ja pikkumettä. Lapsena sai kirmata isolla alueella ja serkkujen tai mummon pihalla. Oltiin pikkumettässä käpysotaa, kiivettiin puihin. Mentiin siskon kanssa retkelle pellolle ja äiti teki eväslaukkuun kurkku-juustovoileivät. Kesäöinä heräsi siihen kun isä tuli lohestuksen aikaan kotiin valtavien vonkaleiden kanssa ja kun meni siihen viereen makaamaan lattialle niin lohi saattoi olla minua tai siskoakin pidempi. Mummolan pihalla oli iso hiekkakasa ja ku leikittiin kotia siinä siskon kanssa niin pappa teki aina lapiolla meille rappuset siihen hiekkakasaan. Isä teki meille puujalat, lörtsyt (joilla ammuttiin pihlajanmarjoja, ei ne syötävät asiat!), teki kahdesta pikkupyörästä tandem-pyörän. Äiti virkkasi siskolle ja mulle samanlaiset pitsimyssyt ja ompeli vaatteet kouluikään asti. Talvisin, kun äiti soitti pianoa ja lapset lauloi (osataan muuten suurin osa toivelaulukirjojen lauluista), isä meni autotalliin rakentamaan vaneriveneitä ja joskus sinne pääsi itsekin pienenä nikkaroimaan ja lakaisemaan sahanpurua.

Siis kuten sanoin. Mulla on ollu ihan mahtava lapsuus!

7. Mitkä ovat sinulle tärkeitä arvoja?
- Voi ei, tämä on just se kysymys, mihin en koskaan osaa vastata. Koti, terveys, perhe ja läheiset (rakkaus), kiitollisuus, nöyryys, ahkeruuskin jossain määrin (työ), oikeudenmukaisuus. Esimerkiksi.

8. Jos voittaisit lotossa, kenelle soittaisit ensimmäisenä?
- Mie soittasin varmaan äitile. Ihan hädissäni.

9. Minne haluaisit matkustaa?
- Moneen paikkaan. Esimerkiksi Islantiin, Irlantiin, Skotlantiin. Brasiliaan, Portugaliin, pitkin Norjaa, ympäri keski-Eurooppaa.

10. Uskotko Jumalaan?
- En usko Jumalaan. Uskon siihen, että jokainen on oman onnensa seppä. Uskon sananlaskuihin, kevyellä otteella yliluonnolliseen, enteisiin, enneuniin. Uskon siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Ennen kaikkea tärkeimpänä näen uskon itseeni.

11. Tämän hetken lempparibiisi?
- Juuri nyt se on tämä:

Tämä sytytti viime lauantaina illalla kun ajettiin häistä pois. Kesäfiilislevy kokonaisuudessaan.

Ja sitten vielä ne 11 kysymystä, joihin minun kautta osallistuvat pääsevät vastaamaan.
1. Millaiseksi kuvittelet elämäsi 5 vuoden päästä?
2. Kuvaile unelmiesi kotipiha
3. Ruoka, jota et lapsena voinut sietää
4. Mainitse 1 kirja, 1 elokuva ja 1 levy, jota suosittelet. Miksi?
5. Kokkaus/leipominen: Mikä on bravuurisi?
6. Mitä teet ollessasi vihainen?
7. Elämäsi hiustyylit: mikä on ollut paras ja mikä kamalin?
8. Mainitse 3 asiaa, joista olet ylpeä.
9. Liitä tähän päivän horoskooppisi. Kommentoi vapaasti.
10. Mille kurssille lähtisit, jos mikään ei rajoittaisi?
11. Missä ja milloin olet viimeksi kirjoittanut vieraskirjaan?

Oukhei. Kiitos Hannalle kivasta haasteesta. Mie haastan kaikki blogia seuraavat, erityismainintana bloggarikavereista Kulttuuri-Ulla, Mailis, Lilymimssen ja Pöysti. Jos muut haluavat osallistua haasteeseen, niin voisitteko heittää kommentin  vielä tähän postaukseen. Olisi nimittäin kiva lukea muidenkin vastauksia :)