"Äijä on viikinki"

Hokasin tässä yhtäkkiä taas, miten kiitollinen olen kaikista kaveripojistani. Etenkin niistä, jotka on tullu jo peruskoulun ja lukion aikana Muoniossa varttuessa. Tietenki niitten ansiosta mie olen vähän tämmöne omanlaiseni, useina hetkina vaan se yksi jätkistä. Viime viikonloppuna sain hämmästellä ku kännykkään rupesi satelemaan otsikon mukaisia tekstiviestejä. Pojat ja Petra muistivat minua, ei siitä sen enempää.

Mutta suurin tajuamisen hetkeni oli, ku mietin että miksi ihmeessä mulla oikeastaan on niin paljon rakkaita kaveripoikia (sillä olenhan mie aina ollu rämäpää ja siten ajautunu niitten joukkoon), että etenkin siinä murrosiän kynnyksellä ku luokassa alkoi syntyä porukoita, mie en löytäny paikkaani enkä tuntenu kuuluvani oikein mihinkään. Aina löytyi hetkiä, jolloin eräässä tyttöjoukkiossa, johon halusin, en ollut tervetullutta seuraa. Tytöt ovat niin julmia toisiaan kohtaan siinä iässä. Mie en onneks kärsiny kovinkaan ja taidan olla itse ollut erästäkin hyvää ystävääni kohtaan niihin aikoihin vielä pahempi ja ilkeämpi. Onneks ne kaikki on takanapäin ja niistä ajoista on fiksuunnuttu.
Enkä vieläkään päässyt loppusanomaani, mahoton jaarittelija :D Siis se asia, minkä tajusin, oli että silloin ku tytöt ei huolinu joukkoonsa, mie sain aina olla poikien kanssa. Me pelattiin jalkapalloa välitunneilla, me hengailtiin k-marketin takapihalla laatikoiden päällä ja me leikittiin gogoilla.(siis muistaako kukaan enää gogoja? Niitä pieniä muoviukkeleita, joilla pelattiin vähän kuin marmorikuulilla ja joita myytiin R-kiskalla?)

Pojat ei koskaan juoninu, ne huoli joukkoonsa kävi miten kävi. Jos suututti ni sitte tapeltiin hetki ja oltiin taas kavereita. Mie en vois olla enempää kiitollisempi minun pojista <3 Kiitos Oikkeli, Liikamähö, Tomppa, Miikka, Tauno ja kaikki muut.