Näytetään tekstit, joissa on tunniste junailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste junailut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Lempipaikkoja 1: Juna-asemat

Minut valtasi vain halu kertoa lempipaikoistani, siksi numerointi. En tiiä jatkanko tätä ikinä, molen niin hemmetin hyvä jättämään asioita kesken alkuinnostuksen jälkeen. Mutta elätellään toivoa. Kuitenkin asiaan! Juna-asemat.

Rakastan juna-asemia. Rakastan laitureita, rakastan odotustiloja puisine penkkeineen, rakastan asemakahviloita tyyriine tuotteineen. Kuten bloggaajan kuvaukseenki olen asiasta maininnu, minusta juna-asemat on mitä romanttisimpia paikkoja. Siis se niiden funktio ylipäätänsäkin. Sinne mennään joko matkustaakseen muualle näkemään muita maisemia ja muita ihmisiä. Tai sinne mennään ottamaan vastaan joku tärkeä. Asemilla näkee kuinka ihmiset kohtaavat. Lapset juoksevat sukulaisia vastaan halaamaan. Pariskunnat suukottelevat. Nuoret parit vannovat rakkauttaan hyvästellessään. Ystävät halaavat tiukasti ja pitkään. Ilmassa on aina jonkinlainen odotus. (Haha, odotus hyvinkin, terkkuja VR:lle!)

Tietenkin suurin hurma asemissa on mulle juuri tuolla ihmisten kohtaamisella. Voi miten olenkaan koko talven haaveillut siitä, että kesällä menen vapaapäivänä vain istumaan aurinkoisena päivänä asemalaiturin penkille lukemaan kirjaa ja tarkkailemaan ihmisiä.
Mutta myös asemarakennukset itsessään ovat niin upeita. Joko suuria, avaria ja valoisia halleja tai jotain vanhoja, pieniä ja niin sympaattisia että ne voisi upottaa johonkin Jude Law'n tähdittämään romanttiseen komediaan.

kuvat: weheartit.com


Ja entäs ne asemakahvilat, missä kiireiset ihmiset nappaavat kahvin ja sämpylän odotellessaan vaihtoyhteyttään. He lukevat päivän lehden pöydässä ja tarkkailevat kelloa. Toiset soittavat läheisilleen samalla, toiset ottavat kontaktia muihin junantuomiin. Olen lukenut useammankin "lukijan tarinan" siitä, kuinka he ovat kohdanneet kumppaninsa juna-asemalla. Junat ja asemat on vain sellaisia paikkoja, missä ei kauheasti tarvitse miettiä millaisella small talkilla aloittaa. Varsinkin jos junan saapumisaikaa lykätään jo kolmatta kertaa kymmenellä minuutilla.



Ja itse junat! Niissä vallitsee sellainen hyvien tapojen kunnioittaminen, ainakin pääpiirteittäin. Miehet nousevat paikoiltaan auttamaan naisväkeä nostamaan painavat laukkunsa ylähyllylle tai ottamaan ne alas. Paikkojen sekaantuessa pyydellään anteeksi nolosti hymyillen. Rohkeimmat juttelevat vierustoverille muutakin kuin "mihinkäs sinä oot matkalla". Kaveri on kysynyt kerran kutomisohjeita junassa, itse olen ystäväni kanssa kerran saanut yhtäkkiä junassa seuraksemme vilkkaan pikkupojan, jonka kanssa kävimme sitten mielikuvitusleikkiä keskustellen. Ravintolavaunukulttuuriin en ole pahemmin perehtynyt, mutta ainakin pari viettämääni kahvihetkeä ravintolavaunussa ovat olleet täydellisen idylliset vaihtuvine maisemineen.

Voisin toki vielä heittää tähän ihan vain laituri 9 3/4, sekä ne lukuisat biisit kuten esim. Juna kulkee taas, kulkee, asemalla soitellaan ja svengaillaan, entisestä pois juna vie, ei nopeimmat junat enää pysähdy täällä

Eiköhän tämä pointti ole tullut tässä selväksi. Mie rakastan juna-asemia. That's all.

torstai 2. kesäkuuta 2011

ranskalaisin viivoin

Vielä Muoniossa ollessani mie:

- kävin kavereiden kanssa ulkona ja jätin aurinkolasini paikalliseen taksiin.
- ... en oikeastaan muuta mainittavaa.

Viime maanantaina nappasin sitte linja-auton penkistä kiinni ja ookailin Ouluun, jossa:

- Kävin kattoon uusimman Pirates of the Caribbean -lehvan 3D:nä. Muistuttakaa, etten enää ikinä mene 3D-leffaan. Olen nyt kahesti käyny eikä ole sen arvosta, että maksan muutaman euron enemmän siitä, että pitää tukea armottoman painavia laseja koko leffan ajan kun ne painaa nenää kipeästi muuten!
- Söin Pannukakkutalossa itseni ihan ähkyyn! Kantsii vilkassa ruokalista noilta sivuilta ja piipahtaa jos Oulussa pyörii!
- Hengailin Kauppurin terassilla <3
- Eksyin hetken mielijohteesta Hevimestan euroille verestämään talouskouluaikojen muistoja.
- flunssaannuin
- näin mummoa
- istuin maikkelissa (St. Michael Irish Pub) pelaamassa ainakin huojuvaa tornia.
- kävelin keskiyöllä keskustan halki suihkunraikkaana hiukset tuulessa hulmuten kun ystävä pääsi töistä ja menin vastaan

Keskiviikkona, eli eilen:

- VR aiheutti seikkailua kuuluttamalla Vaalassa suurinpiirtein näin: "ukkonen on vaurioittanut junan ohjausjärjestelmää blaablaa matkan jatkuminen vielä epävarmaa"
- selvisin ajoissa Mikkeliin asti
- istahdin alakertani terassilla oluella ja pyyhälsin jopa Vaakunan suunnilla tuokion, kunnes piti yhen maissa kömpiä nukkumaan sillä...

Tänään:

- heräsin kuumeessa
- en tajunnut että on pyhäpäivä
- kävelin lähimpään auki olevaan siwaan ostamaan lakritsijäätelöä ja piimää sekä Bilar-karkkeja!, koska kuumeisena saa ostaa mitä tekee mieli.
- kasoin The Notebook -leffan (LOPULTAKIN) ja tirauttelin suolavettä silmistäni.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Aika kuluu, tyttö kulkee.

Hokasin, että kirjoitus on vaiennut ja tiän Lj-historiastani, että mitä pitempään on kirjottamatta, sitä vaikeampi on sitte ottaa ja kirjoittaa. Jotenki kaikki rupeaa tuntumaan liian mitättömältä, vaikka minun mielestä parasta on just se, kun voi kirjottaa mistä vaan ottamatta paineita siitä onko tämä nyt jotenki merkittävää tai kiinnostavaa vai ei. Tietenki ihanteellisinta olis jos osais minkä tahansa jutun kertoa mielekkäästi.

Mie kävin tosihaan Tamperskeleellä toissaviikonloppuna. Roadtrip sujui hienosti fiilistellen, voitin illalla perinteisen monopoly-matsin ja löysin itsestäni lätkäfanin. Se saatto kuitenki johtua siitä että majoittumispaikkani oli sentään Timo Jutilan naapurissa.
4 tuntia Monopolya ja tässä häviäjä! Lohdutukseksi lähimä seuraavana päivänä terapiashoppailemaan!

Päivä keskustan kaupoissa johti siihen, että omistan taas paljon lisää vinkeitä korviksia, uuden laukun, pari toppia, mekon jne. ja piti iloisten lapsuusmuistojen vuoksi käydä Arnoldsilta donitsikahvit ja ne donitsithan oliki aika hirveitä. No, onneks ei tartte vastasuuesa syä.
Saman vklpn lauantaina siirryin aamusta Hatanpäähän, sillä Mims vietti polttareitaan, joiden ohjelma löytyykin tuosta linkin takaa Mimsin itsensä bloggaamana. Upea päivä huipentui lopulta siihen, että vedettiin todellakin luovin tanssiliikkein Ruman tanssilattialla MGMT:n Kidsin tahdissa.(btw. Soneran tarjoama 2kk mittainen ilmainen spotify premiumini umpeutuu reilu viikon päästä, pihiyteni johdosta seuraus = panique-ultimus-maximus!)

Treelta kotiuduttani takas Mikkeliin kävin Päämajassa parin luokkakaverin kanssa katsomassa MM-finaalipelin ja minusta yltyi ihan mieletön karjuja loppujen lopuksi :D ja hyppijä. Ja kaikkien vastaantupsahtavien mieshenkilöiden halailija, koska maailmanmestaruus - mikä ihana tekosyy!

MM-kisojen jälkeiset maanantai ja tiistai menivät jonkinlaisessa jumituksessa, kunnes tutkin junayhteydet ja nappasin seuraavan junan pohjoiseen. Aamulla klo 8.30 istahdin Rovaniemen Asemaravintolan pöytään kahden tunnin mittaiselle aamukahville. 21h matkustuksen jälkeen löysin itseni kotiperältä.
Lähteissä ihailin tihkusateessa Mikkelin asemalaiturilla matkalaukkuni päällä istuskellen, kuinka puissa oli jo lehti. Seuraavana päivänä saapuessani Muonioon, täälä sato lunta.  Eli terkkuja täältä Suomi-neidon kainalosta vaan!