Lovikaskehuskelu

I must say, meikä on pikkasen ylpeä itestänsä. Joskus viime vuonna näihin aikoihin innostuin että kudon itelleni ja siskole lovikkaat. Olin ostanu joululomalla Ruotsista sitä aitoa ja alkuperäistä Lovikka-lankaa, joka on juuri tähän tarkoitukseen. Lupasin siskolle että tuota pikaa lopputalven pakkasille löytyy kädenlämmittimet, vaan kuinkas sitten kävikään. Taisin joskus jo lumien sulamisen aikaan laittaa kuvaviestin että nyt on lovikkaat päättelyä ja kirjomista vaille valmiit! Sitten niistä ei enää kuultukaan. Hävisivät muiden tuotosten joukkoon, inspiraation loppuessa kesken. Tiiättehän, on niin vaikeaa tehä tuollasia lupausjuttuja jos ne on vähänki isompia, kun käsityöjutuissa (varsinkin tällaisella uutta opettelevalla pulliaisella) iskee vähän väliä inspis johonki uuteen, eikä sitten maltakaan odottaa että edellisen on saanut valmiiksi. Trust me, I know. Mulla on tällä hetkellä 2-3 työtä kesken ja ainaki 2 jollekin luvattua "kuhan kerkiän"-juttua. Plus pää täynnä halua että seuraavaksi tehen kyllä tuon!

Voitte siis kuvitella minkälainen onnistumisen tunne mulle tulee joka kerta kun jokin työ saatetaan oikeasti valmiiksi ja otetaan käyttöön tai lahjoitetaan kaverille. No, ennen joulua olin ylpeimmistä ylpein itsestäni, kun muuttaessa löysin ne siskolle tarkoitetut, keskeneräiset lovikkaat ja päätin että teen ne loppuun ennen joulua. Siinähän nimittäin meni ihan vain hetki. Yhtenä iltana sarjoja katsoessa ja saunomisen ohessa päättelin ja kirjoin lovikkaat loppuun. Ja tämmöset niistä tuli:

Ja kyllähän niistä tuli hienot! Tarkotus oli jouluna ottaa vielä kuva mokomista siskon kämmenissä, mutta jäi ottamatta. Värit kirjailuihin valitsinkuitenkin omistajan mukaan, tuon sinisen alapuolella oleva väri ei nyt oikein erotu, mutta se on melko violetti. Langat löytyi kokoelmistani, jotka koostuvat suurimmassa osin mummon vanhoista ryijylangoista ja niiden jämistä.

Nuohan olisi tosiaan pitänyt vielä karstata pörröisiksi ja lämpimämmiksi, että niihin tulisi sellainen huovuttunut tuntu, mutta välineiden uupuessa totesin siskolle että jos ei muuta niin pari lumisotaa nuo kädessä ni kyllä ne siitä huovuttuu :) Mulla kun on joku paha vastahanka sitä ajatusta kohtaan, että kudottaisiin esim huopanen-langasta reilun kokoiset ja sitten ne huovutettaisiin ja kutistettaisiin pesukoneessa. Varmasti sitenkin tulee hyvää jälkeä, en mie sillä, mutta jotenkin se tuntuu mulle keinotekoiselta meiningiltä :D Kirjomisenkin suhteen lovikkaissa on pari eri tyyliä ja usein lisätään myös sellaiset palmikot, mutta meillä kotona on vuosien ajan yleensä tämän mallisia tehty ja ajattelin jatkaa samalla linjalla.

Valitettavasti mulla ei ole antaa noihin ohjetta (ymmärrettävää varmaan, ei enää mitään hajua vuoden jälkeen että minkä ohjeen mukaan mie nuo tehin), mutta googlettamalla löytyy useita ohjeita, siitä vaan valitsemaan jos kiinnostaa! Lovikkaat kuitenki syntyy ahkerimmilla kutojilla jo illassa-kahdessa, kun lanka ja puikot ovat paksuja ja kuviotakaan ei tarvitse paljoa miettiä. Ainoastaan pari kierrosta nurjaa alussa tuon kirjomiskohdan molemmin puolin. Mulle jännittävin vaihe oli tuo peukalon tekeminen ja sekin onnistui yllättävän helposti. :)

Nyt minun on aika venytellä itteni hereille ja kattoa digiboksin tallenteista aamun namastejooga. Vähäsen pitää antaa itelleen armonaikaa aamusin, kun kerran tallentava digiboksi on. Jos ei ole ylhäällä aamukasilta niin ihan hyvinhän sitä voi joogailla tuntia myöhemminkin. Ja ne, jotka minut on nähny aamusin just heränneenä varmaan arvaa, että minun häätyy eka juua aamukahvini ennenkö rupean yhtään mitään muuta ajattelemaankaan. (;

Torstai, äh. Mutta viikko alkaa olla loppupuolella, huomenahan on jo periaatteessa viikonloppu! Laiska ja saamaton (tyhmäkin) toivoo heti maanantain jälkeen viikon olevan jo ohi, mutta kyllä tästä selvitään. Pärjäilkäähän!

lomamuistelut

Ohop, onpa taas aika kulunut! Enhän mie muuten tietäisi, mutta kun ahkerin lukijani (äiti) muistuttaa aina etten ole päivittänyt blogia (;

Loma oli pitkä ja automatkat sen veroisia. Ennen joulua piti käydä viskaamassa auto Mikkeliin, körötellä bussilla Lahteen ja ajaa sitten siskon kyydillä Lahdesta Muonioon. Joululomalla taas tuli muistettua että pitkät on välimatkat pohjoisessa, vaikka ei se isolta jutulta siellä ollessa tunnukkaan. Ei se ole juttu eikä mikään lähteä käymään seku vain 50-80km reissuja kylästelemässä tai kaupassa. Tai päiväreissua reilu 200km päässä. Ja sitten toki paluumatka taas about 11h autossa istuen.
Mutta onneksi autossa istumisen lisäksi tuli istuttua myös sohvan nurkassa ja ruokapöydän ääressä, nojatuolissa juttelemassa kavereiden kanssa ja syvällä lumihangessakin.

Pukki lahjoi aivan järkyttävän runsaasti, minkä johdosta tavaraa oli kenties enemmän mukana paluumatkalla kuin menomatkalla. Joululahjojen lisäksi takakontti täyttyi lisäksi hirvenlihasta ja puikulaperunoista, uusista täkeistä ja tyynyistä ja alennusmyynnistä ostetuista urheiluvälineistä. Lisäksi vein hyllystä ilmapuntarin, jonka äidin äitini on nuoruusvuosinaan joltain matkaltaan tuonut tuliaisina.

Ilmapuntari siis näyttää lämpötilan (tosin juuri katsoin ettei sen lämpömittari enää toimi, meillä on kuitenkin täällä kämpillä n. +22 astetta sisälämpötila) ja sään ilmanpaineen perusteella. Takana olevissa ohjeissa (saksaksi, englanniksi, ranskaksi ja varmaankin italiaksi) neuvotaan: "Hang up in an airy place. If weather is dry, turn the chimney till the lady just comes out, if it is wet bring out the man. Only adjust once."

Muistan kuinka pienenä tyttönä mummolassa istuin keittiössä kaakaolla ja katselin hyllyllä seisovaa mökkiä söpöine ukkeleineen. Olisin niin mieluusti halunnut leikkiä sillä, mutta enhän mie saanu, koska ei se mikään leikkikalu ollut, vaikka siltä näyttikin.


Kuusen alta paketeista paljastui mm. villasukkia, Menolippu Eurooppa-lautapeli (eli alkuperäisen Eurooppa-versio), yksi Carcassonnen lisäosa jatkoksi edellisille, Tupperware-herkkuhissi ja salaateille ja rehuille tarkoitettu rasia, Philipsin miniblenderi, Marimekon valkoinen Oiva-teekannu, kromaattinen viritin (kitaran viritykseen) ja mummon emäntäkouluaikaisen reseptivihkon kahdesta reseptistä suurennettu taulu. Siis onko ihanampaa koristetta keittiön seinälle kuin mummon tutulla kaunokirjoituksella kirjoitettuja reseptejä!
Sitten mainittakoon erityisesti yksi lahja, joka pysäytti hetkeksi koko lahjojen avaamisrituaalin. Kun siskoni ja mie aukasimma nämä lahjat (meillä on yleensä aina samoja lahjoja, niitä on kiva sitten avata ja arvailla yhtä aikaa), koko seurue pysähtyi ihmettelemään mitä paketeista paljastui ja muut lahjat saivat odottaa. Siinä jonkin aikaa ihmeteltiin, katseltiin ja päiviteltiin että onpa hieno.

Kyseessä oli *rumpujen pärinää* - puukko!

Eikä millainen tahansa puukko, vaan meidän perhetuttavan tekemä. Alusta loppuun, terien takomisesta tupen koristuksiin. Aivan ihana lahja, sillä olen jo jonkin aikaa surkutellut, että ainoa eräkelpoinen teräase, minkä omistan on punavartinen mora. Tämä setti on kyllä mainio. Pienellä voi vaikka viiltää makkarat, kun suuremmalla on vuollut tikut. Mikkonen tietenkin sillä välin vuolee omalla puukollaan kiehiset ja sytyttää tulen ;D

isomman puukon kahvassa meikäläisen nimikirjaimet

terässä tekijän nimikirjaimet

Kahvat olivat muistaakseni omenapuuta, luuosa hirvensarviluuta (tekijän kaatamasta hirvestä, ovat isän kanssa samassa hirviporukassa). Aivan mahtava lahja.

--
EDIT: Hahaa, Mikkonen tuli pilkkireissulta kalasaaliin kanssa ja puukot testattiin niiden käsittelyssä. Uskomattoman terävät ja hyvät kädessä, vaikka ei vasenkätisen malliset olekaan (olen siis vasuri, tiedoksi niille, ketkä eivät tätä tienneet ja joita varmasti kiinnostaa ku kilo...) :) Mie käväsin puikkopottuja kellarista pistin kattilan liedelle, ehkä tuossa kohtapuoliin sais alkaa ahvenenpaistoon. Hassua kuinka sitä on iskostunu päähän aate, että ahven on roskakala. Viime pääsiäisenä pilkkiahvenet paistettiin takkatulessa ja todettiin hyväksi, eli eiköhän nämäkin mene ku voissa paistaa pannulla. Voi-sipulikastike ja puikulapotut ohelle, nammmm. On ainakin tuoretta ja luomua ja lähiruokaa! Ehheh, paitsi potut on lapista kotipihasta.

Jouluherkkis

Ihana oli tulla viikonlopuksi Joensuusta lumivaippaiseen Mikkeliin. Mie en kuulu yhtään niihin ihmisiin, jotka talven aikana valittaa lumen tulosta tai että olispa jo kesä ja lämmin ja sulais jo lumet pois. Mie rakastan lunta ja lumisadetta. Talveakin kaikessa pimeydessä ja kylmyydessään. Mulla on ehkä vähän samanlainen vinksahtanut suhtautuminen talveen kuin Lorelai Gilmorella, ainakin tykkään ajatella niin.

"I smell snow" - Lorelai Gilmore, kuva täältä

Marraskuun loppupuolella aloin tekemään meidänkin kotiin joulua pienin jutuin. Löydettiin Mikkosen muuttolaatikoista ruskeita, pitkiä tuoksukynttilöitä ja koska ei löydetty kirppareilta tai kaupoista niille arvoistaan kynttilänjalkaa, kaivettiin pullokaapista parhaimman näköiset saunakaljapullot. Liotin niistä etiketit pois ja vuolin kynttilöitä pohjasta hieman kapeammiksi, jotta ne mahtuivat pullon suuhun.

Seuraavaksi kauppareissulla mulle iski halu saada jo jokin joulukukka tunnelmaa tuomaan. Matkaan tarttui ihanasti sammalpetiin istutettu hyasintinalku. Koko komeus sopi täydellisesti kaapista löytyneen pitsiliinan kanssa tummalle sohvapöydälle.

siis onko parempaa joulufiililksen tuojaa kuin hyasintin (aka "haisusintin") tuoksu? 

Ja tämäkään ei tietenkään riittänyt, ei missään nimessä. Viimeisenä (tuskin viimeiseksi jää) silauksena laitettiin parvekkeelle jouluvalot rennosti asetellen. Yksinkertaiset lämpimän valkoiset miellyttävät minun silmääni eniten. Parasta on, että valot heijastuvat vielä takaisin parvekelasista ja näin pimeällä näyttää kuin meillä olisi tähtitaivas parvekkeella!

Vielä torstaina odottaa joulukuun alun perinteeni: itsenäisyyspäivänä tapanani on leipoa joulutorttuja ja kuunnella samalla Scandinavian Music Groupin Missä olet Laila? -levy alusta loppuun. Tapa taisi syntyä levyn ilmestymisvuonna kun sain sen siskoltani syntymäpäivälahjaksi, eli juurikin tuona itsenäisyyspäivänä ja sitähän piti heti kuunnella. Vaikka levyssä onkin paljon kesäistä tunnelmaa, se kuitenkin kuuluu minun joulufiilistelyyni oleellisesti.

Ja herkkiksistä herkkiksin juttu: tänään käytiin pyörimässä keskustassa ja kauppakeskus Stellan lavalla esiintyi tiernapoikia enkelikuoro taustanaan. Pysähdyttiin katsomaan ja hymy hiipi väkisinkin poskille kun pienet tytöt ja pojat jännittivät ja lauloivat kuitenkin niin heleästi ja kauniisti, kaksiäänisestikin välillä. Sitten se iski, kun esitys tuli päätökseensä ja laulettiin "Ja me toivotamm', ja me toivotamm', onnellista ja hyvää joulua". Mie rupesin itkemään, kyyneleet vaan kihosi silmiin ja valui poskille. Mie en tiiä mistä se johtuu, mutta aina nykyisin kun kuulen lapsikuoron laulavan joululauluja, mulla alkaa itkettään. Muistan vieläkin vuosi sitten, kun olin jouluostoksilla kauppakeskus Akselissa ja siellä huomasinkin että aulassa Subwayn edessä lapsikuoro lauloi joululauluja. Pysähdyin tietenkin katsomaan, mutta parin laulun jälkeen, ehkä siinä vaiheessa kun lauluna oli Tulkoon joulu, kyyneleet kihosivat silmiin. Hetken pyyhin silmäkulmia, mutta kun itku ei nähnyt loppuaan ja nenäkin alkoi vuotaa, totesin mielessäni että pakko poistua ennenkuin joku tulee kysymään että onko joku esiintyjistä kenties minun siskoni tai kummityttöni, miksei vaikka lapseni. Mitä mie oisin vastannu, että ehen mie tunne niistä ketään, mutta olen vaan tämmöinen herkkis ja lapsikuorot sulattaa sydämen joka kerta.

Itkusta huolimatta, aion vastaisuudessakin pysähtyä katsomaan jos kohdalleni osuu ihana pienten lasten kuoro. Olenhan mie itekki päiväkerhoikäisestä asti esiintynyt ties sun missä kissanristiäisissä kuoron kanssa.

Kaunista ja tunnelmallista joulunodotusaikaa kaikille!

Fiilis

Tiiättekö. Vanha kunnon angstaus-playlist, etenki vanha kunnon Disco Ensemble – Headphones, kuulokkeet, pimeä, vilpoisa, viltti, parveke.
Kylmiä väreitä pelkästä ajatuksesta ja nyt mie toteutan sen, ettei jäis pelkäle ajatuksen tasole.

Puuttuu enää vain se että oisin laskuhumalassa ja harrastaisin tupakointia.

asiasta kahteenkymmenenteenviidenteen

Spotify tuossa sekoitteli kaikkia biisejä ja sitten soi tämä:



Ja mie kuvittelin hautajaiset, sen hetken kun arkku kannetaan kirkkoon. Tämä voitaisiin soittaa minun hautajaisissa. Se on synkeämielisen surullinen, siis tilanteeseen sopiva. Kuitenkin jotkut voisivat tunnistaa, että ähäkutti sehän on muumilaulua ja surun seasta tulisi myös iloa, että voi sitä Juuli-vekkulia.

Niinkö ihan just in case.

Hei joku Joensuu!

Met tosiaan muutima tuossa viikko sitten. Tai tiistaina kannettiin uuteen kämppään minun kamppeet, keskiviikkona Mikon ja torstaina käytiin tarpeiston ostoksilla. Pe-su vietettiin anoppilassa Mikkelissä kun palautettiin lainassa ollut peräkärry. Meikän pari kuukautta rienannu flunssa osoitti ihan kunnolla sitten mieltään ku olen vain rehkiny ja lauantain makasin koko päivän peiton alla kuumeen ja huonon olon välimaastossa hikoillen. Lepo teki tehtävänsä, sillä nyt on jo paljon parempi olo. Pitää kuitenkin vielä malttaa lepäillä ja ottaa iisisti, vaikka haluttaisikin kertarykäsyllä tyhjentää loput laatikot ja järjestää esimerkiksi makuuhuoneen kaapit, joissa tällä hetkellä vaatteet, pyyhkeet, lakanat ja minun lankakokoelmat lojuu erinäisissä nyssäköissä. Kylläpä ne ehtii, ensin häätyy hoitaa ittensä, ettei tämä tule pian takasin entistä pahempana. Seuraava askel olisi kai jo sairaalahoidon tarpeessa.

Berliinin reissun kuvat ovat omasta kamerastani jo koneella, mutta odotan vielä, että pääsen käsiksi Mikkosen kameralla otettuihin kuviin niin voin sitten kerralla tehdä kattavan kuvapostauksen tänne ja varmastikin niitä menee myös Facebookiin. Niitä odotellessa voin jakaa muutaman kuvan uudesta kodista, joka tietenkin on vielä mukautumassa meidän näköiseksemme, mutta sitähän se tekee koko sen ajan ku täällä asutaan. Siispä mitä turhaa kuvien kanssa pihistelemään. Näissäkin tulee näkymään jotain laatikoita, vaikka karseimmat laatikkonurkat jätinkin nyt kuvista pois.

väsyneinä hississä ensimmäisen muuttopäivän loppupuolella. Ollaan viidennessä kerroksessa  (talon ylin kerros) eikä siis kannettu yhtään mitään portaita pitkin ellei ollut pakko.

En ole varma olenko kertonut, mutta asuntomme on siis aivan keskustassa. Kaksiolla on kokoa n. 45m2 ja tässä on lasitettu parveke sekä meiän arjen luksustekijä eli sauna. Kellarista löytyy häkkivarasto ja kylmäkellari. Siitäki olen tosi ilonen, tulee ihan Muumimammamainen olo pelkästä ajatuksesta, vaikken ole vielä sinne mitään hilloja tai mehuja tehnytkään. Mutta se on kyllä ihan pakko ottaa hyötykäyttöön, ihan pakko. Tien toisella puolella on citymarket, mikä on toisaalta tosi hyvä juttu, mutta toisaalta myös vaatii itsekuria, ettei opiskelijabudjetilla salli itselleen kauppaan rynnimistä kaikkien mielihalujen vuoksi.

makkari. Appiukko osti sängyn tuttavaltaan ja sahasi pitkät tolpat nysiksi. Meän häätyy joku kaunis päivä vielä sahata ne saman pituisiksi ja hioa siistiksi. Se on sitten joskus.

Sauna. Saunatonttu. Katossa on sikaihana tähtitaivas-valaistus, mitä en näköjään tähän kuvaan tallentanut :D

Olkkarimeininkejä. Vihreä lack-pöytä on jo vaihtanut paikkaa ja kasvit (bonsai-fiikkus, pari chiliä, basilika ja jotain muita yrttimeininkejä) pääsevät paremmin oikeuksiinsa rottinki-ilmeisellä oikealla monitasoisella kukkapöydällä. Mikkosen armas ötökkä-sohva ilahduttaa meitä vielä pari viikkoa ennenkuin uusi vuodesohva saapuu.

näkymiä sohvalta käsin. Keittiöön olen tekemässä mattoa. Kuva alempana.

Tämä koko talo on ilmeisesti tehty vanhuksille ja se näkyy naapureiden ikäjakauman lisäksi asunnon varustelussakin. Esimerkiksi eilen nälissään rupesin ekaa kertaa pistämään hellaa päälle ja kappas, ei käynytkään niin helposti, koska kyseessä oli turvaliesi. Vähän ketutti sillä hetkellä kun pannu munakastarvikkeineen oli jo liedellä eikä levy lämmennyt, vaikka kuinka säädin ja ihmettelin. Käyttöohjeita ei ollut ja meillä ei ollut vielä eilen päivällä nettiäkään. Kännykänkin 3G-verkko oli sillä hetkellä edgellä ja näytti E-koodia. Lopulta bonjasin että oikeassa reunassa oli nupikka ajansäätöä varten. Sillä määritetään miten kauan levy saa olla päällä. Ajansäädöllä toimii myös liesituuletin.

Partsi. Tällä hetkellä köyhästi varusteltu, mutta siskolla lojuu jouten parvekekalusto, minkä lupasi meille lahjoittaa. Oranssit tuikkukupit pelastin talouskoulun aikoihin Oulun palvelualan opistolta remontin alta (olivat menossa roskiin :( )

Instagram-kuvassa tuo tuleva matto ei ehkä ihan oikeuksiinsa pääse, mutta oli niin hauskaa kun se mätsäsi uusiin housuihin. Tuollaisesta harmahtavasta metsänvihreästä matonkuteesta siis virkkaan isoäidinneliön mallista mattoa. Siitä tulee aika ihanan paksu ja varmaan tuntuu kivalta sitten jalkojen alla, vaikka mulla mietityttääkin vielä millainen murustenkerääjä siitä tulee :D

Eilisaamun tunnelmointia. Tuntui nimittäin aika täydelliseltä kun auringonvalo siivilöityi sälekaihtimien välistä ja join kahviani Mikkosen totoro-mukista. 

Tänään olisi ollut vielä täydellisempää, jos olisi ollut tuo sama keli (ny pyryttää lunta taivaan täydeltä - toki ihanaa sekin). Nimittäin Karjalainen kolahti postiluukusta ja sain juoda aamukahvini paikallislehteä lukien! Siis naurakaa vain, mutta tuota hetkeä olen maalaillut eniten ajatuksissani. Ehkä se kulminoituu täydelliseen helmeyteen (käyttääkö kukaan enää tuota termiä) joku sunnuntainen aamu, kun mulla loppuu uni varhain ja pistän villasukat jalkaan, suljen makuuhuoneen oven antaen avopuolisolle (iik!) unirauhan, keitän kahvia ja heräilen hitaasti lehteä lukien. Näihin mielikuviin kuuluu myös oleellisesti aamuauringon siivilöityminen sälekaihtimien läpi ja radion hiljainen sorina taustalle. Radiota meillä ei vielä ole, siksi on pitänyt avata televisio taustaääneksi aamuisin. Koetetaan metsästää kirppareilta sellaista vanhaa tunnelmallista ja kaunista radiota. Toimivista vain saa maksaa ihan sikamaisen hinnan.

Palatakseni vielä niinkin yksinkertaisen ihanaan asiaan kuin erilliseen, ovella suljettavaan makuuhuoneeseen. Siis ihan oikeasti, miten mahtava asia ovi voi olla! Sitä osaa nyt arvostaa, kun on asunut 25neliön yksiössä. Yksin periaatteessa, mutta kesän ja kaikki viikonloput siellä kyllä on majaillut tuo toinenkin osapuoli. Vaikka Mikkonen on sikeäuninen, tunsin joka aamu pientä syyllisyyttä siitä, että olen aamuvirkku ja nousen aikaisin keittelemään kahvia ja näpyttelemään koneelle sun muuta. Itse nimittäin en olisi saanut unta kun toinen siinä metrin päässä sängystä istuu sohvalla ja näpyttelee konettaan tai kilistelee kahvikuppiaan. Vaan nyt voi ihan oikeasti sulkea oven, kun kaipaa rauhaa tai haluaa antaa toiselle rauhan. Kuitenkin pääsääntöisesti pyrin pitämään makuuhuoneen oven auki. Näin se tulee ainakin toivottavasti pidettyä siistinä paremmin :D

Muuttamassa ollaan ja silleen. Berliinissäki tuli käytyä. Mutta mitäs noista kun MIE SAIN SIMSSISSÄ YKSISARVISEN LEMMIKIKSI! ^____^

Ei muuta.