Pikaiset kuulumiset

Hola!

Reissussa kuunvaihteessa oli ihanaa. Näin pitkästä aikaa hyviä ystäviä niin Tampereella kuin Loimaallakin. Voitin vuosittaisen monopoly-matsin, vaikka kaksi iltaa kestävän pelimme alkupuoliskon päättyessä puolet tonteistani oli kiinnitettyinä. Loimaalla seura oli ihanaa ja ruoka hyvää, kuten aina ennenkin.

Mie en tällä hetkellä muista mikä tämä on! Tiiättehän te, se suklaakakku-asia. Loimaa-emäntämme teki sitä ja se oli oikein mainion makoisaa!

Palanen Marian ihanaa kotia Loimaalla

Ikävä puoli reissussa oli että tulin kipeäksi joten viime päivinä en ole paljoa tehnyt. Aina kun olen uskaltautunut siivoamaan tai käymään kaupassa niin kuume on kiivennyt takaisin. Tein pari päivää sitten elämäni ensimmäistä kertaa kaalilaatikkoa ja kuumeista oloa uhmaten vieläpä suurperheen annoksen, vaikka tiedän hyvin ettei taloutemme miespuolinen henkilö siihen koske. Ei huolta, mie olen aina pitäny ruuasta suurina määrinä. Eli toisin sanoen vetasin tänään lounaaksi huiviini viimeisen annoksen kaalilaatikkoa (ja pakko myöntää että teen huomenna sitä uuden satsin, kun kerran kaalta jäi ylite).

Mutta niin, päivät kuluu nyt lähinnä sohvalla viltin alla makoillen. Mikkonen lähti viikonlopuksi Mikkeliin ja mie jäin ensimmäistä kertaa itekseen tänne uuteen kotiin. Olihan se viime yö hieman jännittävä ja ihan pakko oli laittaa turvaketju-asia ovessa kiinni, vaikka tässä talossa äänet lähinnä aiheutuu mm. siitä kun naapurin vanha setä käy joka yö kello yhden aikaan vessassa.



Tällä hetkellä haaveilen kukkamultien vaihtamisesta, joogassa kehittymisestä, nuotion sytyttämisestä ja tikkumakkarasta sinapilla. Verimakkara puolukkahillollakin olisi aika jees.

Oiva-pannu tarjoilee nuhanenälleni teetä. Ja minusta tuntuu että jokaisella about meikän ikäisellä on joskus ollu noita naamamukeja/-kulhoja.

Salt & vinegar -lohkoperunat ja muutenkin kiva elämä

Muutamat lukijat ehkä tietävätkin, että me Mikkosen kanssa suorastaan rakastetaan niitä Estrellan Salt &Vinegar -sipsejä. Siis niihinhän iskee himo ja sitten pitää syödä niin kauan että kieltä kirvelee. Mulle etikka on kyllä muutenkin lähestulkoon fiksaatio. Välillä on kausia, että säilöttyjä punajuuri- tai suolakurkkuviipaleita tulee vaan napsittua, koska ah. Se vain on niin nannaa.
Ja sitten vielä 18-vuotiaana mulle kehitty tavaksi, että kun lukion lukulomalla siskon kämpille kömyttiin yöllä baarista, ni minun oli pakko alkaa kokkaamaan tai syömään. Tämä jatku vielä amk-opintojen ekana opiskeluvuonna. Ja aamulla herätessäni todisteet oli selvästi esillä. Sen lisäksi että yleensä paistoin munakasta pannulla, yleensä olin vedellyt silliä, suolakurkkua, sinappikurkkusalaattia tai punajuurta suoraan purkista. Muutamaan otteeseen tuli ihmeteltyä pinkkejä sormia aamulla, kunnes tajusin mistä se johtui.

Ja etikkahan on muutenkin huippua tavaraa. Itse ruukasin ruokajuttujen lisäksi käyttää sitä hiusten hoidossa siten, että aina suihkun jälkeen huuhtelin hiukseni etikka+vesi-seoksella. Etikan siivousominaisuuksista en lähde edes luettelemaan. Eiköhän martat ole siitä kirjanki tehny.

Noniin, näin sujuvasti aasinsillan kautta siis itse asiaan. Eilen Pinterestissä törmäsin salt & vinegar -perunoiden ohjeeseen, minkä seurauksena lähdin googlettamaan erilaisia reseptejä. Vastaan tuli mm. Umami Girl -sivuston ohje ja 101 Cookbooks, joiden reseptit ilmeisesti enemmän tai vähemmän pohjautuivat Martha Stewartin reseptiin.

En lähtenyt noudattamaan mitään päivänselvästi vaan enemmänkin omaksuin peruselementtejä ja tehtiin sitten vähän säveltäen kokeilevalla keittiöllä. Eli pestiin ja lohkottiin perunat, keitettiin niitä jonkin aikaa etikkavedessä (käytettiin ihan perus pirkka-etikkaa, sillä kaapissa olleet valkoviini ja omenaviinietikat eivät  maistuneet yhtä aidosti päämääränä olevalta maulta). Veden ja etikan suhteista en osaa sanoa, sillä se osuus vedettiin todellakin ihan mutuna.

Ku potut oli vähän pehmenny, otettiin poies levyltä ja annettiin jäähtyä etikkavedessään. Kaadettiin vesi pois ja leviteltiin uunipellille ja sitten päälle lusikalla oliiviöljyä, johon oltiin sekoitettu mausteita mielemme mukaan, ei kuitenkaan runsaasti sillä päämääränä oli saada juuri se perinteinen salt&vinegar-maku. Potut solahtivat uuniin 200 asteeseen killumaan. Mie tehin kaveriksi kermaviilikastiketta (you know, kermaviilipurkkiin turaus sinappia, himppasen suolaa+sokeria ja taas mausteita oman maun mukaan) ja paistoin lohipullia, Mikko sai syödä jääkaapista edellisenä päivänä tehdyn uunilohen loput. (Uunilohi oli creme bonjourin valkosipuli-yrtti-kuorrutteella, helppo ja nannan makuinen. Esim. yksi ohje löytyy Sara la Fountainin blogista).

Ku potut näytti ja tuntui haarukkakokeilulla kypsiltä, sammutin uunin ja jätin potut vielä killumaan sinne, koska mulla oli paistohommat liedellä vielä kesken. Lopulta pääsivät lautaselle maisteltavaksi:

pahoittelen karseaa tärähtänyttä kännykkälaatua.

Lohkoista tuli ehkä jopa himppasen liian etikkaisia. Tuossa olomuodossa maku ehkä pitäisi olla miedompi kuin sipseissä. Siksipä meidän pitää vielä vähän säätää tuosta reseptistä omanlaisemme. Voin palata raportoimaan asiasta kun näin tapahtuu. Sitä ennen kiinnostuneet voivat kokeilla omia säätöjään, tänne voi raportoida mulle jos joku oma kokeilu onnistuu erinomaisesti :)

Mie olen nauttinu pakkasaamujen auringosta, joka siivilöityy sälekaihtimien läpi osoittaen kaiken pölyn  lämmittämään mieltä. Lenkille en ole uskaltautunut, sillä kylmyyden lisäksi esteenä viime päivinä on ollu kipeä jalka, jonka onnistuin potkaisemaan täysiä ovenkarmiin. Pari päivää linkkasin, sen jälkeen olen voinut jo kävellä suht normaalisti, mutta tavallista hitaammin. Rasitus tuntui päkiässä pelkästään siinä, kun kävin viemässä roskat. Nyt jalka alkaa olla taas kunnossa, minkä johdosta olen myös vetänyt tänä aamuna putkeen parit namastejoogat, kun niistäkin täytyi pitää taukoa.
Ilahtumista aiheuttamassa on ollut myös kaverin esikoislapsen syntymä ja tuleva reissu Gallup-Ringin miittiin. Samaan reissuun ymppäsin myös yhden ystävän treffaamisen, joten luvassa pientä irtiottoa kotierakoitumisesta :) Vielä kun joku kirjoittaisi sen meikän opparin loppuun.....!

Lovikaskehuskelu

I must say, meikä on pikkasen ylpeä itestänsä. Joskus viime vuonna näihin aikoihin innostuin että kudon itelleni ja siskole lovikkaat. Olin ostanu joululomalla Ruotsista sitä aitoa ja alkuperäistä Lovikka-lankaa, joka on juuri tähän tarkoitukseen. Lupasin siskolle että tuota pikaa lopputalven pakkasille löytyy kädenlämmittimet, vaan kuinkas sitten kävikään. Taisin joskus jo lumien sulamisen aikaan laittaa kuvaviestin että nyt on lovikkaat päättelyä ja kirjomista vaille valmiit! Sitten niistä ei enää kuultukaan. Hävisivät muiden tuotosten joukkoon, inspiraation loppuessa kesken. Tiiättehän, on niin vaikeaa tehä tuollasia lupausjuttuja jos ne on vähänki isompia, kun käsityöjutuissa (varsinkin tällaisella uutta opettelevalla pulliaisella) iskee vähän väliä inspis johonki uuteen, eikä sitten maltakaan odottaa että edellisen on saanut valmiiksi. Trust me, I know. Mulla on tällä hetkellä 2-3 työtä kesken ja ainaki 2 jollekin luvattua "kuhan kerkiän"-juttua. Plus pää täynnä halua että seuraavaksi tehen kyllä tuon!

Voitte siis kuvitella minkälainen onnistumisen tunne mulle tulee joka kerta kun jokin työ saatetaan oikeasti valmiiksi ja otetaan käyttöön tai lahjoitetaan kaverille. No, ennen joulua olin ylpeimmistä ylpein itsestäni, kun muuttaessa löysin ne siskolle tarkoitetut, keskeneräiset lovikkaat ja päätin että teen ne loppuun ennen joulua. Siinähän nimittäin meni ihan vain hetki. Yhtenä iltana sarjoja katsoessa ja saunomisen ohessa päättelin ja kirjoin lovikkaat loppuun. Ja tämmöset niistä tuli:

Ja kyllähän niistä tuli hienot! Tarkotus oli jouluna ottaa vielä kuva mokomista siskon kämmenissä, mutta jäi ottamatta. Värit kirjailuihin valitsinkuitenkin omistajan mukaan, tuon sinisen alapuolella oleva väri ei nyt oikein erotu, mutta se on melko violetti. Langat löytyi kokoelmistani, jotka koostuvat suurimmassa osin mummon vanhoista ryijylangoista ja niiden jämistä.

Nuohan olisi tosiaan pitänyt vielä karstata pörröisiksi ja lämpimämmiksi, että niihin tulisi sellainen huovuttunut tuntu, mutta välineiden uupuessa totesin siskolle että jos ei muuta niin pari lumisotaa nuo kädessä ni kyllä ne siitä huovuttuu :) Mulla kun on joku paha vastahanka sitä ajatusta kohtaan, että kudottaisiin esim huopanen-langasta reilun kokoiset ja sitten ne huovutettaisiin ja kutistettaisiin pesukoneessa. Varmasti sitenkin tulee hyvää jälkeä, en mie sillä, mutta jotenkin se tuntuu mulle keinotekoiselta meiningiltä :D Kirjomisenkin suhteen lovikkaissa on pari eri tyyliä ja usein lisätään myös sellaiset palmikot, mutta meillä kotona on vuosien ajan yleensä tämän mallisia tehty ja ajattelin jatkaa samalla linjalla.

Valitettavasti mulla ei ole antaa noihin ohjetta (ymmärrettävää varmaan, ei enää mitään hajua vuoden jälkeen että minkä ohjeen mukaan mie nuo tehin), mutta googlettamalla löytyy useita ohjeita, siitä vaan valitsemaan jos kiinnostaa! Lovikkaat kuitenki syntyy ahkerimmilla kutojilla jo illassa-kahdessa, kun lanka ja puikot ovat paksuja ja kuviotakaan ei tarvitse paljoa miettiä. Ainoastaan pari kierrosta nurjaa alussa tuon kirjomiskohdan molemmin puolin. Mulle jännittävin vaihe oli tuo peukalon tekeminen ja sekin onnistui yllättävän helposti. :)

Nyt minun on aika venytellä itteni hereille ja kattoa digiboksin tallenteista aamun namastejooga. Vähäsen pitää antaa itelleen armonaikaa aamusin, kun kerran tallentava digiboksi on. Jos ei ole ylhäällä aamukasilta niin ihan hyvinhän sitä voi joogailla tuntia myöhemminkin. Ja ne, jotka minut on nähny aamusin just heränneenä varmaan arvaa, että minun häätyy eka juua aamukahvini ennenkö rupean yhtään mitään muuta ajattelemaankaan. (;

Torstai, äh. Mutta viikko alkaa olla loppupuolella, huomenahan on jo periaatteessa viikonloppu! Laiska ja saamaton (tyhmäkin) toivoo heti maanantain jälkeen viikon olevan jo ohi, mutta kyllä tästä selvitään. Pärjäilkäähän!

lomamuistelut

Ohop, onpa taas aika kulunut! Enhän mie muuten tietäisi, mutta kun ahkerin lukijani (äiti) muistuttaa aina etten ole päivittänyt blogia (;

Loma oli pitkä ja automatkat sen veroisia. Ennen joulua piti käydä viskaamassa auto Mikkeliin, körötellä bussilla Lahteen ja ajaa sitten siskon kyydillä Lahdesta Muonioon. Joululomalla taas tuli muistettua että pitkät on välimatkat pohjoisessa, vaikka ei se isolta jutulta siellä ollessa tunnukkaan. Ei se ole juttu eikä mikään lähteä käymään seku vain 50-80km reissuja kylästelemässä tai kaupassa. Tai päiväreissua reilu 200km päässä. Ja sitten toki paluumatka taas about 11h autossa istuen.
Mutta onneksi autossa istumisen lisäksi tuli istuttua myös sohvan nurkassa ja ruokapöydän ääressä, nojatuolissa juttelemassa kavereiden kanssa ja syvällä lumihangessakin.

Pukki lahjoi aivan järkyttävän runsaasti, minkä johdosta tavaraa oli kenties enemmän mukana paluumatkalla kuin menomatkalla. Joululahjojen lisäksi takakontti täyttyi lisäksi hirvenlihasta ja puikulaperunoista, uusista täkeistä ja tyynyistä ja alennusmyynnistä ostetuista urheiluvälineistä. Lisäksi vein hyllystä ilmapuntarin, jonka äidin äitini on nuoruusvuosinaan joltain matkaltaan tuonut tuliaisina.

Ilmapuntari siis näyttää lämpötilan (tosin juuri katsoin ettei sen lämpömittari enää toimi, meillä on kuitenkin täällä kämpillä n. +22 astetta sisälämpötila) ja sään ilmanpaineen perusteella. Takana olevissa ohjeissa (saksaksi, englanniksi, ranskaksi ja varmaankin italiaksi) neuvotaan: "Hang up in an airy place. If weather is dry, turn the chimney till the lady just comes out, if it is wet bring out the man. Only adjust once."

Muistan kuinka pienenä tyttönä mummolassa istuin keittiössä kaakaolla ja katselin hyllyllä seisovaa mökkiä söpöine ukkeleineen. Olisin niin mieluusti halunnut leikkiä sillä, mutta enhän mie saanu, koska ei se mikään leikkikalu ollut, vaikka siltä näyttikin.


Kuusen alta paketeista paljastui mm. villasukkia, Menolippu Eurooppa-lautapeli (eli alkuperäisen Eurooppa-versio), yksi Carcassonnen lisäosa jatkoksi edellisille, Tupperware-herkkuhissi ja salaateille ja rehuille tarkoitettu rasia, Philipsin miniblenderi, Marimekon valkoinen Oiva-teekannu, kromaattinen viritin (kitaran viritykseen) ja mummon emäntäkouluaikaisen reseptivihkon kahdesta reseptistä suurennettu taulu. Siis onko ihanampaa koristetta keittiön seinälle kuin mummon tutulla kaunokirjoituksella kirjoitettuja reseptejä!
Sitten mainittakoon erityisesti yksi lahja, joka pysäytti hetkeksi koko lahjojen avaamisrituaalin. Kun siskoni ja mie aukasimma nämä lahjat (meillä on yleensä aina samoja lahjoja, niitä on kiva sitten avata ja arvailla yhtä aikaa), koko seurue pysähtyi ihmettelemään mitä paketeista paljastui ja muut lahjat saivat odottaa. Siinä jonkin aikaa ihmeteltiin, katseltiin ja päiviteltiin että onpa hieno.

Kyseessä oli *rumpujen pärinää* - puukko!

Eikä millainen tahansa puukko, vaan meidän perhetuttavan tekemä. Alusta loppuun, terien takomisesta tupen koristuksiin. Aivan ihana lahja, sillä olen jo jonkin aikaa surkutellut, että ainoa eräkelpoinen teräase, minkä omistan on punavartinen mora. Tämä setti on kyllä mainio. Pienellä voi vaikka viiltää makkarat, kun suuremmalla on vuollut tikut. Mikkonen tietenkin sillä välin vuolee omalla puukollaan kiehiset ja sytyttää tulen ;D

isomman puukon kahvassa meikäläisen nimikirjaimet

terässä tekijän nimikirjaimet

Kahvat olivat muistaakseni omenapuuta, luuosa hirvensarviluuta (tekijän kaatamasta hirvestä, ovat isän kanssa samassa hirviporukassa). Aivan mahtava lahja.

--
EDIT: Hahaa, Mikkonen tuli pilkkireissulta kalasaaliin kanssa ja puukot testattiin niiden käsittelyssä. Uskomattoman terävät ja hyvät kädessä, vaikka ei vasenkätisen malliset olekaan (olen siis vasuri, tiedoksi niille, ketkä eivät tätä tienneet ja joita varmasti kiinnostaa ku kilo...) :) Mie käväsin puikkopottuja kellarista pistin kattilan liedelle, ehkä tuossa kohtapuoliin sais alkaa ahvenenpaistoon. Hassua kuinka sitä on iskostunu päähän aate, että ahven on roskakala. Viime pääsiäisenä pilkkiahvenet paistettiin takkatulessa ja todettiin hyväksi, eli eiköhän nämäkin mene ku voissa paistaa pannulla. Voi-sipulikastike ja puikulapotut ohelle, nammmm. On ainakin tuoretta ja luomua ja lähiruokaa! Ehheh, paitsi potut on lapista kotipihasta.

Jouluherkkis

Ihana oli tulla viikonlopuksi Joensuusta lumivaippaiseen Mikkeliin. Mie en kuulu yhtään niihin ihmisiin, jotka talven aikana valittaa lumen tulosta tai että olispa jo kesä ja lämmin ja sulais jo lumet pois. Mie rakastan lunta ja lumisadetta. Talveakin kaikessa pimeydessä ja kylmyydessään. Mulla on ehkä vähän samanlainen vinksahtanut suhtautuminen talveen kuin Lorelai Gilmorella, ainakin tykkään ajatella niin.

"I smell snow" - Lorelai Gilmore, kuva täältä

Marraskuun loppupuolella aloin tekemään meidänkin kotiin joulua pienin jutuin. Löydettiin Mikkosen muuttolaatikoista ruskeita, pitkiä tuoksukynttilöitä ja koska ei löydetty kirppareilta tai kaupoista niille arvoistaan kynttilänjalkaa, kaivettiin pullokaapista parhaimman näköiset saunakaljapullot. Liotin niistä etiketit pois ja vuolin kynttilöitä pohjasta hieman kapeammiksi, jotta ne mahtuivat pullon suuhun.

Seuraavaksi kauppareissulla mulle iski halu saada jo jokin joulukukka tunnelmaa tuomaan. Matkaan tarttui ihanasti sammalpetiin istutettu hyasintinalku. Koko komeus sopi täydellisesti kaapista löytyneen pitsiliinan kanssa tummalle sohvapöydälle.

siis onko parempaa joulufiililksen tuojaa kuin hyasintin (aka "haisusintin") tuoksu? 

Ja tämäkään ei tietenkään riittänyt, ei missään nimessä. Viimeisenä (tuskin viimeiseksi jää) silauksena laitettiin parvekkeelle jouluvalot rennosti asetellen. Yksinkertaiset lämpimän valkoiset miellyttävät minun silmääni eniten. Parasta on, että valot heijastuvat vielä takaisin parvekelasista ja näin pimeällä näyttää kuin meillä olisi tähtitaivas parvekkeella!

Vielä torstaina odottaa joulukuun alun perinteeni: itsenäisyyspäivänä tapanani on leipoa joulutorttuja ja kuunnella samalla Scandinavian Music Groupin Missä olet Laila? -levy alusta loppuun. Tapa taisi syntyä levyn ilmestymisvuonna kun sain sen siskoltani syntymäpäivälahjaksi, eli juurikin tuona itsenäisyyspäivänä ja sitähän piti heti kuunnella. Vaikka levyssä onkin paljon kesäistä tunnelmaa, se kuitenkin kuuluu minun joulufiilistelyyni oleellisesti.

Ja herkkiksistä herkkiksin juttu: tänään käytiin pyörimässä keskustassa ja kauppakeskus Stellan lavalla esiintyi tiernapoikia enkelikuoro taustanaan. Pysähdyttiin katsomaan ja hymy hiipi väkisinkin poskille kun pienet tytöt ja pojat jännittivät ja lauloivat kuitenkin niin heleästi ja kauniisti, kaksiäänisestikin välillä. Sitten se iski, kun esitys tuli päätökseensä ja laulettiin "Ja me toivotamm', ja me toivotamm', onnellista ja hyvää joulua". Mie rupesin itkemään, kyyneleet vaan kihosi silmiin ja valui poskille. Mie en tiiä mistä se johtuu, mutta aina nykyisin kun kuulen lapsikuoron laulavan joululauluja, mulla alkaa itkettään. Muistan vieläkin vuosi sitten, kun olin jouluostoksilla kauppakeskus Akselissa ja siellä huomasinkin että aulassa Subwayn edessä lapsikuoro lauloi joululauluja. Pysähdyin tietenkin katsomaan, mutta parin laulun jälkeen, ehkä siinä vaiheessa kun lauluna oli Tulkoon joulu, kyyneleet kihosivat silmiin. Hetken pyyhin silmäkulmia, mutta kun itku ei nähnyt loppuaan ja nenäkin alkoi vuotaa, totesin mielessäni että pakko poistua ennenkuin joku tulee kysymään että onko joku esiintyjistä kenties minun siskoni tai kummityttöni, miksei vaikka lapseni. Mitä mie oisin vastannu, että ehen mie tunne niistä ketään, mutta olen vaan tämmöinen herkkis ja lapsikuorot sulattaa sydämen joka kerta.

Itkusta huolimatta, aion vastaisuudessakin pysähtyä katsomaan jos kohdalleni osuu ihana pienten lasten kuoro. Olenhan mie itekki päiväkerhoikäisestä asti esiintynyt ties sun missä kissanristiäisissä kuoron kanssa.

Kaunista ja tunnelmallista joulunodotusaikaa kaikille!

Fiilis

Tiiättekö. Vanha kunnon angstaus-playlist, etenki vanha kunnon Disco Ensemble – Headphones, kuulokkeet, pimeä, vilpoisa, viltti, parveke.
Kylmiä väreitä pelkästä ajatuksesta ja nyt mie toteutan sen, ettei jäis pelkäle ajatuksen tasole.

Puuttuu enää vain se että oisin laskuhumalassa ja harrastaisin tupakointia.

asiasta kahteenkymmenenteenviidenteen

Spotify tuossa sekoitteli kaikkia biisejä ja sitten soi tämä:



Ja mie kuvittelin hautajaiset, sen hetken kun arkku kannetaan kirkkoon. Tämä voitaisiin soittaa minun hautajaisissa. Se on synkeämielisen surullinen, siis tilanteeseen sopiva. Kuitenkin jotkut voisivat tunnistaa, että ähäkutti sehän on muumilaulua ja surun seasta tulisi myös iloa, että voi sitä Juuli-vekkulia.

Niinkö ihan just in case.