Kössiä ja kotiin.

Olin tiistaina pelaamassa squashia luokkakaverini Hannan kanssa. En ole koskaan aiemmin tullu kössiä pelanneeksi, siispä tehin itelleni pikakurssin säännöistä nettiteitse n. tunti ennen vuoroamme Sport Forumilla. Aluksi ei meinannut mennä tajuntaan, että se maila on kapeampi ku sulkapallossa, koordinaatio pelas nimittäin niin, että pallo osui joko mailan reunaan tai sujahti ihan vierestä! Tietenki yritin myös tahtomattani tehokkaasti pudottaa mainoskylttiä seinältä ja kattolamppuja, onneksi tehottomin tuloksin. Mutta tulos, tuli lämmin ja hiki ja oli hauskaa urheilla jonku kaverin kanssa. Seuraavana päivänä vasen käsi rupesi tärisemään ku ripsarin levittäminen kahteen silmään oli ylivoimainen ponnistus :D phuh, kunto on todellaki rapautunu ihan pohjamutiin. Mutta onneksi pääsen ens vklpna Muoniossa pelaamaan taas ja sitten Mikkeliin palattuani vois katella millon lähettäs taas Hannan kans mätkimään palloa.

Syysloma alkaa ja mie lähen tuossa reilu tunteroisen päästä juna-asemalle. Ensiksi suuntana Joensuu, jonka asemalla toivottavasti poikkis on vastassa. Huomenna pakataan auto ja otetaan ensin suunnaksi Kajaani. Siellä tapahtuu Syyspirskeet aka Syyspillun pieksäjäiset (voi kyllä.) elikä vanha emäntäkoulukaiffari järkkää pippalot siellä ja pääsen näkemään vanhoja KKTO-kavereita (Kansainvälispainotteinen kotitalousopetus, Oulun Palvelualan Opisto). Illala ei kuitenkaan sovi kovasti rillutella Kajaanin hurjassa yöelämässä, sillä seukkina aamuna otetaan taas ooppeli alle ja lähetään körötteleen kohti Muoniota. Välietapiksi päätettiin Haaparannan Ikea ja päästään vielä nauttimaan niistä lihapullista ennenku vaihtavat omiin resepteihinsä vai mistäs sitä tuossa vähän aiemmin uutisoitiin.


Siitä on jo kaks kuukautta ku viimeks pääsin kotona käymään. Ei se muuten tuntuis niin pitkältä ajalta, mutta ku sen häätyy olla toisessa päässä Suomea ni ku ei ees ole sitä saumaa käyä ni tuntuu sitte nämä kotona visitoinnit oikein entistäkin ihanammilta ja aina on ikävä sinne. Mutta nyt pääsen nauttimaan kotioloista kokonaisen viikon ajaksi ilman sen kummempia suunnitelmia. Saas nähä mitä Mikon kans äksöniksi keksitään!


Hyvät syyslomat teilleki, ellei ne oo jo ollu. Hyppikää kumisaappailla lätäköissä ja heitelkää lehtiä päällenne. Voisko VR rekrytä väkeä haravoimaan lehtiä pois muute niiltä raiteilta jos ne häiritsee junien kulkemista?

I don't like mondays.

Sanoisinko, että kurja päivä. Yöllä en saanu unta, joten nukuin sitten lopulta sekavin unin pitkälle aamua. Noin kolme tuntia join aamukahviani unipöhnäsenä koneen ääressä ja jokaisen motillisen (3kpl) kohdalla kävi niin, että viimeiset kulaukset olivat jo jähtynyttä kylmää litkua. Pakko myöntää, en ole tehnyt muuta kuin lämmittänyt tähteitä ruuaksi, istunut koneella (pelannu, lisänny kuvia febeen osv.) esimerkiksi etsien helppoa keksi/kakkutaikinareseptiä, jota olisin voinut tehdä vain pienen määrän syödäkseni taikinaa. Koska ei huvittanut lähteä kauppaan hakemaan jotain hyvää eikä kaapeista löytynyt mitään. Lopulta soitin äitile kysyäkseni jotain neuvoa ja lopputuloksena reilu puolen tunnin puhelun jälkeen tajusin etten ollut saanut ratkaisua pulmaani. Niinpä tein mukillisen kaakaota, koska kaakaojauhe oli lähimpänä suklaata. No ärrrkele: lidlin halpa kaakaojauhe ei liuennut millään kylmään maitoon, minkä seurauksena suuhuni eksyi klimppejä, jotka puhkesivat ja jakoivat sisältään kuivaa kaakaojauhetta yskittämään kurkkuuni. ÄRR.

Nooh. Kaiken tuon hurjan seikkailun lisäksi olen soitellut pianoa ja katsonut digiboksin tallenteita kutoen kaulahuivia.

poikkiksen paita + äitiltä pöllityt villasukat. :>

Pakko varmaan vielä lisätä, että meillä ei siis ole maanantaisin koulua. En ole mikään lintsari!

must on tullu urheiluhullu, tai sitte ei.

Voin kertoa. Pienenä harrastin hiihtämistä. Hiihettiin siskon kanssa kilpaa. Lopetin huipulla, sillon ku piti mennä kisaamaan Norjaan. Olin tuolloin ala-asteella. Porukat kerkesivät huomata, että urheilijalle pitää koko ajan investoida uusiin varusteisiin, varsinkin kasvavalle lapselle. Siispä porukat kustansivat kansalaisopiston piano-, kitara- ja lukion aikana jopa poikkihuilutuntejakin pari lukukautta ja kuljettivat kuoroharkkoihin ja bänditreeneihin. Tiedän kyllä mitä tarkoittaa sanonta Musiikki pelasti minut urheilulta.

Kun muutin pois kotoa, suunnittelin jatkavani vanhaa harrastustani salibandya, mikä oli säilynyt ainoana urheiluharrastuksenani peruskoulusta lukion loppuun. Vasta sitten kun olin asunut Mikkelissä n. puoli vuotta (kotoa pois muuttamisesta n. vuosi aikaa), raahasin kotoa mukanani pelikengät ja mailan. Kolme vuotta varusteet on vieny tilaa vaatehuoneen hyllyiltä, saman verran aikaa on jo opiskeltu ja puhuttu aina luokan kanssa yhteisestä salivuorosta, mutta jälleen - ehkä ensi vuonna sitten.
Ainoa kunnon ylläpitäminen on ollut rappusten kiikkuminen kämpille, mahottoman lujaa kävely kaupungilla ja koulumatkoilla sekä kesällä työmatkojen pyöräily. Tänä vuonna jäi se työmatkojenki pyöräily tekemättä ku hokasin poikaystäväksekseni kollin samasta lafkasta ja hällä on tietenkin auto käytössään.

Tuossa eilen aamulla sain muistutuksen luokkakaverilta tekstiviestitse, että taisin lupautua puoli vuotta sitten osallistumaan parin luokkatoverin kanssa Extreme Runiin. Koska en jaksa itse selostaa, millasesta kisasta on kyse, lainaan suoraan Hannan antamaa infoa Facebookista: "Aivan mahtava kisa, missä kierretään 8 km rata, mikä sisältää n. 30 erilaista estettä mitkä pitää suorittaa matkan varrella. On luonnon omia esteitä (ojan ylitystä ja kallion kiipeämistä) ja ihmisen rakentamia (rengasesteitä ym.). Tänä vuonna kisassa oli 3000 osallistujaa ja ihan mieletön meno siellä!".
Eli ensi toukokuussa odottaisi minuaki moinen rääkki. No, me osallistutaan huumorisarjaan eli kierretään vaan yks kierros ja jos jotaki estettä ei halua ylittää ni senkun kiertää sen. Lisäks koulu suostui sponssaamaan meille abouttiarallaa kaiken muun paitsi sapuskan (mikä tietenkin on meikäläisellä kohta se rahaa vievin ku koko ajan pitää vetää naamariin jotaki).
Ei kait siinä, mulla innostaa tämä kyllä ihan hurjasti ja nyt on joku tavote, mikä sais ehkä innostettua urheilemaan enemmän. Onhan tuo kunto rapissu ku aina aamusin koulussa ekan puol tuntia koettaa saada naaman normaalin väriseksi ja hengityksen tasaantumaan ku on taas hiki hatussa polkenu ku pitää aina lähteä viis minsaa liian myöhään kämpiltä. Sovittiin jo onneksi parin luokkakaverin kanssa, jotka osallistuu myös, että ruvetaan treenaamaan yhdessä. Nämä neidit kyllä on jo ruvennu salilla kulkemaan ja sauvakävelemään (muun perus elämäänsä kuuluvan treenaamisen ohessa). Meikän ongelma vain on se, etten tykkää treenaamalla treenata vaan olen joukkuepelaaja. Siksipä oliki jo puhetta että vois käyä pelaamassa squashia joku kerta.


Tuosta päästäänkin sitten siihen, että oltiin jo pari viikkoa Mikon kanssa puhuttu, että mennään pelaamaan sulkapalloa. No, olin innoissani ja sitte se poika meni kertomaan, että on "nuoruudessaan" pelannu sm-tasolla. What, meikällä tipahti into samantien. Ettäkö menisin sinne juoksemaan naama punasena ku poikkis ei muuta ku nauraa ja seisoo paikoillaan välissä palloa hutasten taas toiseen päähän kenttää? 
Onnistuin sitte pari viikkoa välttelemään rääkkiäni, tehtiin hyvää ruokaa ja käytiin vain onnellisina lihomassa Chinamanissa ja kateltiin leffoja. Mutta eilen oli lopulta pakko suostua ja me mentiin Sport Forumiin. Ehkä olin välillä hieman lapsellinen ja vain katsoin vierestä kun pallo lensi kentän toiseen päähän. Itsekkäänä kakarana vain katsoin jupisten minuahan ei juoksuteta poikaystäväni tyytyväistä hymyä*.
Kaikesta vastahakoisuudestani huolimatta mulle tuli hiki ja löysin vasemmasta kädestäni jotain yllättäviä lihaksia. Lisäksi rappusia kolmanteen kerrokseen kiivetessä tänään tunsin treenin myös ääshissä ja reisissä.
Shiit, pitää kai taas ruveta liikkumaan.




*no, kostin juoksutukset rökittämällä Mikon tänään Unossa (;

Hienona aamuna.

Pistin eilen iltakympiltä nukkumaan ja heräsin tänä aamuna yhdeksältä. Ei huonosti yhtään. Kaks edellistä yötä on ollu niin ihmeellisten unien öitä, etten voi muuta ko nauraa. Toissayönä pidin jatkot pikku yksiössäni varmaan Mikkelin kaikille baarimikoille. Ne hajotti paikkoja, kaveri löi nyrkin ovesta läpi ja joku pölli minun kylpyammeen ja jätti post it lapun vessan oveen, missä perusteli tekoaan. Viime yönä oli paljon taianomaisuutta ja pahan pakoa suuren yhteisön kanssa.

Eilen olin ahkerana koulun jälkeen ja saatiin Anan kans tehtyä kulttuurialan talous- ja rahoitusshaiban kurssin kehittämistehtävä valmiiksi. Lähdin kauppaan nälkäisenä pitkän kauppalistan kanssa. Autoin vanhaa huononäköistä miestä löytämään keittojuureksia ja siitä palkintona varmastikin löytyi jäätelöaltaasta GB:n kermajäätelöt 50% alennuksesta! Lakritsia lähti tietenkin mukaani litran paketti ja kahvin jälkeen se oli ensimmäinen asia, mitä pistin tänä aamuna suuhuni, omnom. Ja nyt tein sandwichin laittamalla kasan jäätelöä kahden Digestive-keksin väliin, mitä jäi yli erään juustokakun pohja-aineksista. Aika herkkua, suosittelen!

Omasta kamerasta on paristot tyhjänä ja niiden laturi on hukassa, joten kuvia ei tipu minkäänlaisia. En kyllä ees tiiä, mitä kuvia sieltä löytyy. Mutta voisin lainata vaikka Pöystin blogista yhtä kuvaa minusta ja Tolusta viime vklpna kun käytiin Café Labralla nuorempien KT-opiskelijakollegoiden läksiäisissä. Kaksi lähti vaihtoon, yksi Idolsiin harjoitteluun jonnekki sinne kehä kolmosen sisäpuolele.

viinihömelöt. Kuva: Jenni Pöytälaakso

"Äijä on viikinki"

Hokasin tässä yhtäkkiä taas, miten kiitollinen olen kaikista kaveripojistani. Etenkin niistä, jotka on tullu jo peruskoulun ja lukion aikana Muoniossa varttuessa. Tietenki niitten ansiosta mie olen vähän tämmöne omanlaiseni, useina hetkina vaan se yksi jätkistä. Viime viikonloppuna sain hämmästellä ku kännykkään rupesi satelemaan otsikon mukaisia tekstiviestejä. Pojat ja Petra muistivat minua, ei siitä sen enempää.

Mutta suurin tajuamisen hetkeni oli, ku mietin että miksi ihmeessä mulla oikeastaan on niin paljon rakkaita kaveripoikia (sillä olenhan mie aina ollu rämäpää ja siten ajautunu niitten joukkoon), että etenkin siinä murrosiän kynnyksellä ku luokassa alkoi syntyä porukoita, mie en löytäny paikkaani enkä tuntenu kuuluvani oikein mihinkään. Aina löytyi hetkiä, jolloin eräässä tyttöjoukkiossa, johon halusin, en ollut tervetullutta seuraa. Tytöt ovat niin julmia toisiaan kohtaan siinä iässä. Mie en onneks kärsiny kovinkaan ja taidan olla itse ollut erästäkin hyvää ystävääni kohtaan niihin aikoihin vielä pahempi ja ilkeämpi. Onneks ne kaikki on takanapäin ja niistä ajoista on fiksuunnuttu.
Enkä vieläkään päässyt loppusanomaani, mahoton jaarittelija :D Siis se asia, minkä tajusin, oli että silloin ku tytöt ei huolinu joukkoonsa, mie sain aina olla poikien kanssa. Me pelattiin jalkapalloa välitunneilla, me hengailtiin k-marketin takapihalla laatikoiden päällä ja me leikittiin gogoilla.(siis muistaako kukaan enää gogoja? Niitä pieniä muoviukkeleita, joilla pelattiin vähän kuin marmorikuulilla ja joita myytiin R-kiskalla?)

Pojat ei koskaan juoninu, ne huoli joukkoonsa kävi miten kävi. Jos suututti ni sitte tapeltiin hetki ja oltiin taas kavereita. Mie en vois olla enempää kiitollisempi minun pojista <3 Kiitos Oikkeli, Liikamähö, Tomppa, Miikka, Tauno ja kaikki muut.

jossain lähellä no lifettamisen pohjamutia.

"Nyt meikä siirtyy pois koneelta", aattelin itekseni ku päätin siirtyä läppäriltä toiseen päähän huonetta televisioon kytketyn koneen ääreen pelaamaan simssiä. Fail.

uusia korvakilluttimia

Päivä alkoi yhtä tyhmästi kuin eilinenkin ja aika tyhmänä pysyi pitkälle puoleen päivään. Jossain vaiheessa asiat vain alkoivat valottumaan monilta osin: Sain tehtyä kouluhommia ja siitä kiitollisina käytiin juhlistamassa alkavaa viikonloppua Antin ja Emmin kanssa Dragon Shengin seisovan pöydän antimilla. Kävelin kotiin hymynkare huulillani nauttien vesisateesta.
Kotiovella vasta riemu repesikin, nimittäin avattuani oven näin ensimmäisenä sen kortin, jonka postinjakaja jättää kun kirje ei mahdu postiluukusta. Tiesin, että kyseessä on taatusti Crazy Factoryn paketti, jonka reilu viikko sitten tilasin. Laitoin avaimet takaisin laukun pohjalle ja käänsinkin kantani kohti postia innokkaana. No enpä ollu tarkastellu lappua tarkasti, kello oli nimittäin vasta kaksi (14.00) kun postin tiskiin löin lappusen. Virkailijamies naurahti (no ei kyllä, se lähestulkoon läksytti minua. Ois vain ollu kivempaa jos solis naurahtanu innokkuudelleni) ja ympyröi kellonajan (17.30), jonka jälkeen paketti on noudettavissa, ja kehotti lukemaan lappuset ensi kerralla tarkemmin.
Vain hieman lannistuneena käppäilin takas kämpille. Pelailin the sims 2:sta (kaikkine lisäosineen! ei kamasettejä tosin) ja tekstailin poikkiksen kanssa. Muuttuneitten viikonloppusuunnitelmien vuoksi päässään sittenki näkemään tänä viikonloppuna, ho. Iha jees!

Mutta asiaan meikän turhanpäiväsistä lätinöistä! Hain sen pikkulurjuspaketti-asian ja oijoijoijoi siellä oli korvikset jos sun toisetkin! Kuvat kertoo enempi ku minun uljas sanaleikkini, siispä:

<3

Jos joissaki kuvissa näkyy hämmentävää valkosta scheissea ni se on vaan rasvaa. Jotkut tikut oli paksumpia ku mitä olen aiemmin käyttäny ni piti vähän lyä liukastetta kehiin, että ne saatiin verenvuodatuksetta korvareiästä läpi (;

Edit: VOE RÄKÄKOKKARE! Kävin tsiikaan CF:n sivut, että josko lataisin noita kuvia myös Action Shoteiksi ja saisin näin crazy cash pointseja. Tuli heti tilauslistalle uudet kaunokaiset oottamaan sitä, että himoitten vähän useampiaki ko tuota yhtä paria tai joku muu on tilaamassa *vink vink*

Tahtootahtootahtoo! Homer-kuolaus-efekti täällä päässä!

ai minullako muka addiktio erikoisiin korvakoruihin?