Näytetään tekstit, joissa on tunniste random. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste random. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. toukokuuta 2013

Kuulumiskierros

Ulkona on mieletön paiste ja uneni loppui jo kasin jälkeen. Suunnittelinkin, että voisin raahata itseni Tove Janssonin Nukkekaappi ja muita kertomuksia -novellikokoelman kanssa parvekkeelle ja näyttää kalmankalpeille säärilleni päivänvaloa. Siirtyminen vaatii tosin todennäköisesti vielä aurinkovoiteen levittämistä , ettei tarvitse myöhemmin kärsiä keitetyn hummerin värimaailmasta kasvoilla ja rintalastalla. Siispä ajattelin nyt vielä pysyä turvallisesti sisätiloissa ja kirjoitella tänne jotakin puutaheinää.

Valmistujaisiin 10 pvää. Kaivoin kaapista vielä viime syksynä serkun häissä käytetyn mekon ja kappas - puristaa, ahistaa. Pihistelijänä ja sovituskoppeilun inhoajana päätin kuitenkin, että pitää vielä tällä viikolla kokeilla, pystyykö mekko päällä istumaan ja hengittämään ilman, että todistustuuletuksen aikana kuuluisi karmiva ratkeamisen sulosävel. Jos pystyy, mitäs tuosta vaikka joutuisi vähän hengittämään vaikeasti. Kiittelen vain onneani, etten elänyt korsettiunelmien kulta-aikaan. 

Tuohon liittyen, joogailu on vähän jäänyt. Samoin kaikenlainen muukin liikkuminen. Pitäisi napata itteänsä niskasta kiinni ja jatkaa taas. Eilen kävin kuitenkin purkamassa turhautumistani (pöytäkone näytti sinistä ruutua hetki sen jälkeen kun olin selaillut febeä sun muuta) juoksulenkillä joen rannassa. Ja illasta käveltiin reilu 3km kilsan lenkki kun käytiin abc:lla (ja ostin suklaalevyn. Hyvä Julesi).

Chilivauvoille kävi hieman köpelösti. Picture this: on kaksi valkoista sumutinpulloa. Toinen kukkapöydällä, toinen keittiön tiskipöydän nurkassa. Toisessa ei lue mitään, toisessa on harakanvarpain kirjailtu kultatussilla "yleispesuaine". Arvoitus on tässä: kummalla mies kastelee kuivanoloiset chilin taimet?
Tultuani töistä kotiin koetettiin vielä pelastaa taimet runsain huuhtelutoimin, mutta oli jo liian myöhäistä. 

Vasemmalla: vuoden vanhojen chilien pienet podit. Yläoikea: mitä vauvoista jäi jäljelle pesuainekäsittelyn jäljiltä. Alaoikea: uudet siemenet saivat kylpeä hanavedessä yön yli ennen kylv.. kylvö..kylväminen.. aivosolmu.

Eli kuten kuvasta näkyy, tilattiin uudet siemenet. Fatalii toimitti tilauksen nopeasti ja extrana tuli mm. sinapinsiemeniä. Täti neuvoi puhelimitse, että kannattaa liottaa siemeniä vedessä päivä ennen multaan tunkemista, kuulemma nopeuttaa itämistä.
Sinapista muuten sen verran, että ei ollut liioiteltua, kun siemenpussissa luki, että kyseinen kasvi kasvaa nopeasti. Kaksi päivää kylvön jälkeen mullasta sojotti jo ihan hyvän kokoiset taimet. Eli kaikki, jotka haluavat tuntea itsensä luontoäidin veroisiksi viherpeukaloiksi: istuttakaa sinappia. Tulokset nähtävissä yllättävän nopeasti. Siitä taas en osaa sanoa, kuinka helppo kasvi on pitää hengissä, mutta pianhan tuo nähdään.

Eipä tässä muuta. Seku kävin höpöttelemässä :D Nyt tuonne partsille!

maanantai 14. marraskuuta 2011

long time no ocean

Päivitysvaatimuksia kerkes tulla jo äitiltä ja oletettavasti entiseltä kämppikseltäni. Pete on nääs ainoa, joka mulle anonyymisti kommentoi. Elikähei, oli pakko palajata Kylmien väreitten juurille. Ei luoja, miten huonosti voi postaus alkaa... itepähän pyysittä.

Muttajoo, koska olen tämmönen laiskiainen enkä jaksa kirjotella enää ees postaus/vko ni en voi sitte keskittyä mihinkään tiettyyn teemaan vaan tästä tulee todnäk sellanen romaanimittanen kertomus viime aikojen tapahtumista. Enigeis, asihaan!

Oli syysloma edellisen postauksen jälkeen. Ajelima Mikon kans siis välietappien kautta Muonioon. Koko viikon me lähinnä mähösimmä ja latasimma akkuja. Mutta se teki hyvää. Sitte lähtöä eeltävänä päivänä otima ja ajoima Pallakselle. Tuntia myöhemmin olima jonku nyppylän päälä vähän kylmissään ja hengästyneinä. Hitto ko en tajunu pölliä Mikon koneelta kuvia siitä reissusta että voisin kehua kuin korkealle kiipesimmä.

Viikot ei paljoa merkkaa mulle nykyhään. Mie käyn koulussa päivälä, lauleskelen porukalla kerran viikkoon kämpiläni, käyn ehkä pelaamassa kössiä Hannan kanssa ja no, muuten vaan istuksin sohvan pohjalla ja kudon ja katon sarjoja. Ja olen ihan onnellinen siinäkin. Viikonloppusin sitte tapahtuu enemmän ku poikkis tulee ja tulee ehkä käytyäki jossaki (vähintään chinamanissa noutamassa ruokaa. En kehtaa ees kertoa kuin monta kertaa kävin sielä viikon sisään. No kerronpa, ootappas. Toissa pe, su ja viime ke ja pe.) Hyvä vielä ko työntekijät tunnistaa jo, perjantaina ku menin Mikon ja Mimsin kans sinne ni myyjä oli heti tarjoamassa, että otetaanhan ruuat mukaan. Mut ei, me jäimäki sinne syömään! Haa-ha!

Mie haluaisin uuen kameran. Ehkä alkaisin taas näpsimään kuviaki enempi. Hei muuten, uudesta puheenollen. Kävin hommaamassa itelleni uuen lelun: iPhone 4:n.

Hauskaksi meni. Soitin Tolulle, että "huomena haetaan mulle iPhone4" ja mentiin sitte. Mie en saanu omaani heti, joten käytiin sitte toisen operaattorin liikkeessä ja Tolu otti samanlaisen itelleen mukaan :D sain seukkina päivänä omani, kerroin Mikolle ja äipälle. Noo, äiti soitti melko pian ja uteli puhelimesta ja hetken kuluttua oli seki tilannu omansa. Sitte vielä Mikko hommas viikonloppuna 4S-version. Suddenly kaikki ihmiset, keitten kans eniten olen kännykkäteitse yhteyessä, omistaaki iPhonen. Hauskaa.

Viime vklp oli ihana. Hyvän ruuan ja pelien täytteinen. Perjantaina näin ihanaa Mimsseniä vauvamasuineen. Käytiin sen ja Mikon kanssa, ylläripylläri, Chinamanissa vielä. Vietiin Mimssen kotiinsa ja ilta kului Mikon, tämän siskon ja sen poikkiksen kanssa otavassa pelaten Isännät vs. Emännät -peliä, Craniumia ja Avistaa !! Hei siis kuka muistaa vielä Avista-pelin? http://fi.wikipedia.org/wiki/Avista
Meilä oli lapsuuessa naapurissa serkuila nuo kortit ja aina ku käytiin niilä ni pelattiin Avistaa. Oli kyllä tosi hauskaa pelata sitä näin monien vuosien jälkeen ku oli unohtanu koko pelin.

Lauantaina pidettiin ihan yhteisestä sopimuksesta mähöilypäivä. Nukuttiin pitkään, Mikko keitti kahvin ja teki voileivät ja syötiin aamupala sängyssä (sillä erityisluvalla, että päätin vaihtaa petivaatteet sinä päivänä. Muuten ei leivillä murustelu minun sängyllä onnistuis!) pelaten samalla sims3:sta :D Käytiin tsekkaamassa uus kauppakeskus Stella, eksyiltiin väentungoksessa ja lopulta tultiin kämpille makkarakeiton tekoon. Katottiin Memento, mikä oli minusta toisaalta mielenkiintonen ja jännä, mutta mie en kestä sitä jos leffa loppuu jollain muulla tavalla ku "onnellisesti". Jäi vähän ahistava fiilis.

Isänpäivänä käytiin kirpparilla ja Mikon kotona maistelemassa kakkua ja Karjalanpaistia. Lisäks pähkäiltiin sikavaikean arvan kanssa, minkä Mikko osti isälleen lahjaksi. Se oli kohta turhan monimutkainen. Illemmasta tehtiin hampurilaisia ja kutsuttiin perjantain pelitoverimme syömään. Ruisleipä paahdettiin, väliin juuri paistettuja, ite tehtyjä jauhelihapihvejä ja sitte höystöjä. Oli kyllä maukkaita.

Viikonlopun runsaan ruanlaiton ansiosta mulla on nytte jääkaappi taas ääriään myöten täynnä, eli periaatteessa ei tarvis ko käyä maitoa viikola kaupasta. Mutta itteni tuntien mie kuitenki menen ja ostan kaikkea ylimäärästä vaikkei tarvis. Sitäpaitsi mie tykkäsin Stellan uudesta S-marketista, joten sinne ihan haluttaaki lähteä asioimaan. Voi vänkäkorva, mitäköhän tästäki tulee?

Hejjaa, turhanpäiväinen sepustus viime ajan menoista olla tässä. Das ist alles. Ensi viikkoon!

tiistai 6. syyskuuta 2011

velvollisuuksia vältellessä.

hohhoh, viikko taas vierähtäny hujauksessa. Sen aikana olen mm.

- katsonut dokumentteja lapsimisseistä ja suuttunut lasten puolesta heidän vanhemmilleen. Siis voittako uskoa, eräskin tyttö käytti jo 8-vuotiaana (muistaakseni) piilareit,a ja äiti ylpeänä kehu. Kun sitten tytärtä haastateltiin hän sanoi, että olisi mukavampaa käyttää laseja, mutta äiti toivoo hänen käyttävän piilareita. Heti perään äiti haastattelussa toteaa, että tyttö on ollut jo kerran kauneusleikkauksessa (vain koska korvat höröttivät hieman!) ja että hän kannustaa vastaisuudessakin kauneusleikkauksiin jos niihin näkee tarvetta. MITÄ! Sama oli erään toisen tytön äiti. Ihan pöpi ja orjapiiskuri lapsensa suhteen. Ja nehän näytti siellä kisoissa ihan joltain miniatyyri drag queeneilta! ÄRRIN MURRIN.

- Tehnyt Baileys-juustokakun luokkakaverin yllätysläksiäisiin ja viettänyt niitä. Kakku onnistui, yllätys onnistui ja bileet olivat oikein mukavat. Kiitos hurjasti Hannalle ja Juholle kodin lainasta!

- Ostanut epähuomiossa kaupasta mustekalarenkaita sipulirenkaiden sijaan. Hyi kamala! Nyt on päällä febessä hirveä kaupittelu, josko joku hakisi ne meikäläisen pakastimesta pois.

- Pelannut ihan liikaa koneella kaikkea mahdollista. Mm. wormsia, the sims 2 ja febessä muutamia pelejä, unohtamatta bookwormia.

Tällä viikolla on Kassun Karnevaalit ja allekirjoittanut menee paikalle talkoolaiseksi. Torstaina lukukauden avajaisissa on luvassa, no sen näkee sitten. Lauantaina meneekin puoli päivää talkoillessa. Nimittäin ensin aamupäivä lastentapahtumassa ja sitten vielä iltapäivä nuorisotapahtumassa. Lastentapahtumasta meikäläisen löytää pinssikoneen äärestä ahertamasta. Jos asiakkaita ei tule ni luultavasti väkerrän niitä vaan huvikseni. Illala pääsee sitte kattoon miltäs se Anna Puu livenä kuulostaa ku hoilailee Sinä olet minä.

Nyt olen ehkä jo vältellyt tarpeeksi kouluhommien väkertämistä. Jos tuota edes yhden tehtävän kirjottas (vain koska se pitää palauttaa huomiseks). Vielä tässä sen verta, etten olekaan kertonu ko ostima Mikkosen kanssa Floggareiden fanituspaidat jurassikista! Niitä ei tietenkään saa pitää yhtä aikaa päällä, koska se olis jo iha yhtä surkea juttu ku ne kuuluisat tuulipuvut.
harrastan näemmä balettia eteisessäni.
Minusta tulis ihan hyvä irlantilainen kultapanda!

torstai 25. elokuuta 2011

reissuista ja korvakoruista.

Erään heinäkuisen työpäivän päätteeksi käytiin Mikkosen kanssa pulikoimassa. Uinnin päätteeksi istuttiin nurmikolla puun katveessa ja ilmoille heräsi idea roadtripista. Mie halusin käydä kesätyökauden päätyttyä kotona pohjoisessa, mikkone hokas että voitas lainata isänsä asuntoautoa.

Niihä me sitte, Jurassic Rockin jälkeisenä (Flogging Molly oli parhautta!) maanantaina, heti sunnuntain työporukan päättäjäispippaloista toivuttuamme lähimä ajeleen kilometri kilometriltä pohjosta kohen. Yöpaikkoina välillä toimivat Joensuu ja Oulu. Pysähyimä sillon ko mieli teki, keitimä kahvia, mikkone kokos voileivät ja pelasimma Unoa. Soli kyllä rentoa retkeilymeininkiä parhaimmillaan. Muoniossa kerettiin pyöriä ke-illasta lauantaiseen aamuun. Istuttiin kahvipöyissä, syötiin isän ja mikkosen kalastamaa harria, pyörähettiin kämpälä ja ihailtiin jokea Äijäkosken näköalapaikala. Hakkasimma vielä pari iltaa koronaaki ja mie onnistuin päihittään isänki!

Palasimma takasin, sain seurata mieskalenterin kuvauksia Joensuussa. Mikkelissä ei keretty kyllä rauhottua ko päivä. Viime tiistaina lähimä käymään siskoa ja sen poikkista kattomassa Lahessa. Keilattiin, eikä allekirjoittanut ole kehittynyt yhtään niillä kahdella aiemmalla kerralla. Syötiin hyvin ja istuskeltiin Dublin Irish Pubin terassilla yötä yhteen asti korttia pelaten. Seuraavana päivänä kierreltiin kaupungilla. Koluttiin pari kirpparia ja löysin lempiliikkeeni Triosta. Nimittäin Auringon.
Aurinko oli kaltaiselleni puukorujen ja erikoisten korvisten hamstraajalle melkoinen taivas. Mukaan tarttui kolmet korvikset ja tilasin siskolta synttärilahjaksi lahjakortin kyseiseen liikeeseen.

kirpparilta löytyi minikokoinen kassakaappi, 2e

se löysi paikkansa kirjatukena
Auringosta kiinnittyi korvaan kiikkustuoli!
Auringosta myös 2kpl puisia tähtiä ja molempiin korviin Pinokkiot roikkumaan!
Pinokkio-korvikset olivat erityinen suosikkini. Pää ja raajat liikkuvat tällä korvalehden asukilla, 30e hinta ei kyllä kauaa kaltaistani hamstraajaa mietityttäny. Eihän tuollaisia vaan voinut jättää sinne liikkeeseen kummastelemaan!

Höö, lisäks näytän vielä, mitä tein ku tarvitsin hiuskoristusta luokkakaverin häihin.
Lähtökohtana Bijou Brigitten keväällä ostamani suuret sulkakorvikset.
lähtökohta.
Irrotin hopeisen koukun ylhäältä kiven juuresta ja samaten tummat ketjut, liimasin taakse kapean mustan kangaskaistaleen poikittain, jonka läpi työnsin vielä yhden hiuspinnin. Erikeepperi piti tässä tarkoituksessa erinomaisesti, pinnillä sulkahässäkän sai kiinnitettyä hiuksiin ja voilà. Jätin vielä kiven ja siinä kiinni olevan metallirenkaan paikoilleen jos vastaisuudessa haluankin laittaa koukun takaisin paikoilleen ja korun korvasta roikkumaan. Iisi ja nopea viritelmä, onnistui vihkimisseremoniaa edeltävinä tunteina samalla kun silitin mekkoa, kiharsin tukkaa, paketoin lahjaa ja väkersin aamupalaa.
Lopputulos.
Parempaa kuvaa ei valitettavasti ole, tuon nääppäsin hyvin nopeasti ennen kirkkoon viilettämistä.

Huomenna lähetään tuppaantulijaisiin Jyväskylään, pitää viilettää vielä pää kolmantena jalkana kun maanantaina alkaa koulu. Oikeastihan minun pitäis siivota tai kirjoittaa kouluhommia (puoli vuotta myöhässä olevia), mutta tyydyin onnellisena siihen, että sain pyykättyä ja väkerrettyä kokeilevasti keittiössä mainiota sapuskaa jääkaapin jämistä.

Ihana syksy. Saa alkaa taas virkkaamaan ja kutomaan ja käyttämään lapasia, villasukkia ja pipoja!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Päivät kolisevat ja putoavat kalenterista kuin peltikattoon kalahtavat pisarat, jotka räystäältä matkaavat ränniin.
Vastaan kuulumisia kysellessä, että "töitähän mie vain" ja samantien tajuan, että väärin. Juurihan mulla oli neljä vp:tä.
Täti ja pienet Duracell-puput serkkutytöt kävivät parin päivän visiitillä. Kierreltiin kaupungilla, käytiin Visulahdessa ja Mikke-katujunassa. Jätin talviturkkini kiljahdellen/karjahdellen samalla "pienellä ja intiimillä" uimapaikalla kuin viime vuonnakin sitä edeltävät kaksi vuotta lämmittäneen. Tajusin, että minullahan on televisiokin, josta voi katsella ohjelmia ja elokuvia reaaliajassa sen sijaan, että tallentaisin kaikki digiboksiin tai jättäisin molemmat pölyyntymään yksiöni nurkkaan käyttämättöminä.
Clas Ohlson avattiin ja kipaisin aikaisin avajaispäivänä nappaamassa itselleni pöytätuulettimen. Aijai, kyllä minun nytte kelpaa!

Sukulaisten lähdettyä kiertelin vielä vapaapäivänäni Clasun paremmin ja tarttuihan mukaan vielä jotain. Nimittäin teelaatikon, jotta saisin lopultakin säilytettyä siististi pussiteevalikoimani ilman niitä pahvirasioita.

tuo kaivattua lisäväriä tummaan joukkioon!
Ehdoton suosikkini keittiön säilytyspurnukoista on tuo KOP:n vanha kahvipurkki! Tuossa näyttää hieman lommoiselta, mutta ihan sileäpintainen on yhä. Säilyttää sisällään tällä hetkellä kylläkin täysjyvämakaronia.
Jack Danielsin kastike taas on Berliinin tuliaisia, jota en ole uskaltanut vielä avata kun se pitäisi sitten käyttää ja tyhjänä pullo ei näyttäisi niin hienolta.

Jospa pian unta naamariin ja katselisi noita viime öiden kummallisia unia lisää. On ollu sisäoppilaitosmaisuutta henkivältä riparilta karkaaminen ja ystävä joka muuttui mopsista merenneidoksi. Niin ja huonosti suuteleva Duudson... ja nimi unohtui. Ha, näihin kuviin ja tunnelmiin!

tiistai 3. toukokuuta 2011

aika hidastaa

Enää tämä viikko koulua ja sitte saan hoidella hommia hissun kissun ennenku työt grillillä taas alkavat. Täällä oli siis Kampusfestarit, mihin meidän koulutusohjelma perinteisesti järkkää yhtä sun toista tapahtumaa ja viikon ajan saa itse juosta reikäpäänä paikasta toiseen.

Maanantaina ajoin äipän kanssa Muoniosta Mikkeliin. Kävimä Haaparannan Ikeasta sen minun ruokaryhmän ja aijai, että Fusion ja mie tulema hyvin toimeen keskenämme. Just oikean kokoinen pöytä ja vieläpä nelipaikkanen. Jaku tuolit (mitkä on minusta aika ihastuttavat) menee vielä kätevästi pöydän alle ni ei vie liikaa tilaa.
piti ostaa myös tabletit, mitkä käy yksiin kattovalaisimen kans!
Siis mehän tosiaan äipän kans kokosimma tuon sillon ma- iltana klo 23 alkaen ku oltiin sitä ennen käyty alakerran terassilla nauttimassa parit oluet. Voin vihjaista, että jos on matkustanu autolla heikola syömisellä abouttiarallaa 12h ja juo kaks coronaa sen jälkeen ni muuten huppeli on taattu! Mutta eipä tuossa, met saima ko saimaki tuon koottua eikä pidetty ees meteliä!

Tiistaina nousin aamulla roudaamaan äänentoistoa pub Pateen. Piipahin keskustassa syömässä äipän ja tolun kanssa ja sitte koululle kun alkoi Paukkulan muuttomarssi. Me kulttuurituottajat ollaan tähän asti oltu yhteisöpedagogien kanssa eristyksissä pääkampuksesta vaan nyt meille on rakennettu sinne oma X-rakennus, mihin "Paukkulan hörhöt" muuttaa syksyllä. Tämän johdosta me sitten ollaan käyty jo yllättämässä Kasarmin kampuksen opiskelijat vetämällä musikaaliesityksen kesken ruokailun ja nyt oli vuorossa muuttomarssi! Poliisisaattueella meidän koko kampuksen väki käveli Paukkulasta keskustaan, pysähdyttiin kirkkopuistossa Kevätkohauksessa, missä The Mamkies -kuoro esitti muuttomarssia varten tehdyn Muuttolaulun ja sitte jatkettiin matkaa ilakoiden Kasarmin kampukselle. Siellä meitä odotti Grillikauden avajaiset Kotiteollisuus-makkaroineen.
E, K ja mie pidimme yllä tämmöstä aatetta muuttomarssilla!
Grillibileistä meikän piti pikaisesti kiiruhtaa Pateen tekemään illan Paukkulaklubin esiintyjien kanssa soundcheckiä. Tapahtumatekniikan kurssin suorittamiseen kun kuului osaltani Paukkulaklubin miksaus parin muun toverin kans. Nii ja sieläki piti miksailun ohessa esiintyä kuoron kans. Tapahtuman päätyttyä kerättiin kamat valmiiksi kasaan seuraavan aamun roudausta varten. Pyörähin BlackOutissa menettämässä Ritun karaoke -neitsyyteni ja sitte unta palloon.

Ke-aamu lähti käyntiin jälleen roudauksella, minkä jälkeen pääsin käymään syömässä ja pyörähtään kaupungillaki äipän kanssa. Kolmen aikoihin suuntasin Paukkulaan, sillä oli vuorossa Popmusiikkia!-konsertti, the Mamkies -kuoron ja kansalaisopiston Rokkikuoron konsertti, minkä järjestelyissä olin kevään aikana jelppiny aika paljonki. Meikä on joku ihan superhyper-kuorotyttö näemmä. Tai meillä oli kaiken näköstä kenraalia ja järkkäilyä siinä vielä, kunnes viideltä ovet aukes ja kuudelta showtime.
Konsertti onnistui, sooloni onnistui (se pirun Tallulah :D) vaikka alaäänet meinaski jäädä kireiksi jännityksen myötä - sen kuitenki paikkas ylä-äänet, mitkä ei oo koskaan tullu niin kirkkaasti. Mie olen ylpeä meän porukasta ja itestäni kyllä ehottomasti.

no ainaki tunteella.. kuva: Jenni Pöytälaakso
Konsertin jälkeen äippä lähti ajeleen siskon luo Lahteen ja me kuoroporukan kans vietettiin karonkkaa. Kreisibailattiin ja lopula lyöttäydyin kt-porukkaan (kulttuurituottajat), vallattiin karaokepuoli Vaakunassa ja aiheutettiin yleistä hämmennystä yli-iloisella olemuksellamme. Yöllä kieltäydyin jatkoista, roikuin puoliksi ikkunastani ja huutelin kadulla kulkijoille leffarepliikkejä sun muita kommentteja.
To meni yrittäessä edetä proseminaarin kanssa. Pe tuli pyörähdettyä täpötäydessä Gastropub Einossa ku oli sen avajaiset. La esiinnyin Piirespaares-duona lastentapahtumassa päivällä. Jäin auttamaan narikkahommiin ja illalla alkoi vappujuhlat mullaki. Aloitin juhlimisen tolun ja kumppaneiden kanssa, mutta lopulta hukkasin ne, löysin muotoilijoita ja juotin heille punkkuni. Hengasin heän kanssa baarissa. Tulin yöllä yhdeltä kotiin nukkumaan. Seuraavana päivänä laukustani löytyi jokin suojanaamari.

Elämä Juulilaaksossa rauhottuu pikkuhiljaa. Pahin on ohi, huomenna esittelen proseminaarini. Perjantaina käyn nykykulttuurin tentissä ja sitten on lähiopetus ohi. Koetan tehdä rästihommia ja odotella töiden alkua.
mulla on välistä aika ihanaa täälä.

Yogi Tea, lakritsan makuinen <3 ja nuo mietelauseet.

Arhippa selvisi huonosta hoidostani huolimatta




tämä tuli postissa tänään, kiitos äiti.

luin tämän ja nyt olen oikein yllyttänyt yksinäisiä naurahduksiani.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

ärrin murrin

Pää meinaa hajota koulun kanssa stressaamisesta. Tänään käytiin läpi väliseminaarissa meidän luokkalaisten proseminaarisuunnitelmat. Minun aihe on sosiaalisen median käyttö tapahtumien markkinoinnissa julkisella sektorilla "Meän perälä" (tornionjokilaakso Suomen puolelta). Nii, opiskelen siis kulttuurituotantoa amkissa.
Tuollaisen sanajonon jälkeen sain ehkä ihan aiheesta luokkatoveriltani letkautuksen "ootko sä heittäny tikkaa ku valitsit prosemma-aihetta?" Kuulostaa kyllä justiin siltä että oisin jollain satunnaisella proseminaarigeneraattorilla päättäny aiheeni, tiiän!

Nukuin viikonloppuna kehnosti, vaikken ollut rilluttelemassa laisinkaan. Otsalohko on kipuillut, maha myös ja väsyttää koko ajan. Tänään otinkin sitten ihan 1½h päikkärit rämmittyäni tuolta tuiskun keskeltä kotiin koulupäivän jälkeen.

Maustehyllystä ruanlaittoni ehdottomat suosikit on löytyny. Santa Marian maustemyllyistä Lime Pepper, Roasted Garlic & Pepper sekä Cacao & Chili. Valkosipulista käytän oikeastaan kaikessa ruanlaitossa. Lime Pepperiä olen nyt kokeillut kanakastikkeen lisäksi kalan, salaatin ja viimeisimpänä voileivän päällä. Salaatissa ja leivällä se eritoten pääsi kutkuttelemaan minun makunystyröitäni. Cacao & Chili oli aluksi mulla ainoastaan käytössä kun tehin kanakastiketta, sillä se tuo siihen juuri jonkin ominaisen maun. Pehmeän tulisuuden? Myöhemmin olen kyllä jo kokeillut laittaa sitä jopa makukahvia keittäessäni suklaakahvipurujen sekaan.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

tulkoon kesä rietas ja kivuton

Elän kiireissä ja kaikki, mitä tulee kirjoitettua ulos, tulee niin henkilökohtaisena että olen hyödyntänyt muita väyliä (Eli feben statuspäivityksiä, fiksu tyttö).
Työn alla on koulussa kertyneet rästitehtävät, proseminaari ja koetan oppia taas hallitsemaan elämääni ja aikatauluttamaan töitäni paremmin. Kuitenkin rahat on loppu, kurssit odottavat tehtävien palautusta, tulevaisuus näyttää yhtä epäselvältä kuin maisema Lontoon hernerokkasumussa - josta minulla ei tietenkään todellisuudessa ole mitään käsitystä. Never been in London.

Olen viettänyt iltojani katsellen netistä Greyn Anatomian jaksoja ja kutoen jälleen uutta muotikauluria. Rakastan puisten puikkojen kalahtelua. Rakastan myös sitä, että kelit ovat lauhtuneet niin paljon, että sain ottaa taas Ichin nahkatakkini käyttöön. Olen myös iloinen Vagabondin Sonia-tennareista, jotka sain naurettavalla alennuksella Clickistä.
kuva: Vagabond

59€ tennarit, Jules maksaa 35€. Ei huono kauppa lainkaan. Kiitti Sipe!

Lisäks tilailin siskon kanssa Crazy Factorylta koruja. Ite tilasin puisia korviksia, nekin kun ovat siellä nettikaupassa ihan naurettavan halpoja.
Ainoa ongelma meikäläisellä on siinä ku noissa on melko paksut tikut ajatellen, että olen käyttänyt vain peruskorviksia lähinnä. Nyt sitte pitää vähän venyttää korvareikiä, että säästyis verenvuodatuksilta ja kipeiltä korvilta (vähän jo kerkesin tuotakin harrastaa kun oli pakko saada uudet korvikset korviin! Tykkäsin kyllä myös noista feikki-lävärikoruista. Erityisesti noista puisista, hiukan "tribaalimaisista".

Näissä feikeissä on Ganeshan kuvat

Tuossa vielä kuva havainnollistaakseni kutomaani huivikauluri asiaa med Ichin nahkarotsi. Tykkään nimittäin. Mutta en aio alkaa harrastamaan mitään
"päivän asu" -kuvia, ei hyvä päivä. Ei yhtään mitään muuta asiaa. Nyt menen taas kissavahdiksi ja odottelen, että olis jo 2.4. ja Samuli Putron keikka tuossa tien toisella puolella. Pitäisi myös lukea se juttu hänestä, mikä näkyi olevan uudessa Imagessa. Pysähdyin aamukahvillani sivulle 15, koska siinä oli Hugo Bossin Boss Orange -tuoksun mainos ja kampanjan kasvona toimiva Orlando Blo... eikun siis sen mallin tatuointi kädessä oli mielenkiintoinen!